"Elämässä saattaa tulla vaihe, jossa kuljemme taaksepäin edetessämme." - Jean-Jacques Rousseau

Oijoi miten hyvin tuo Viivi & Wagner kuvaa minun viime aikaista toimintaani! Laiskuus on iskenyt taas pahemman kerran, mitään en saa aikaiseksi ja omatunto soimaa tekemättömistä töistä. Ja sitten kiukuttaa. Viime aikoina eniten on kiukuttanut rakkaan aviomieheni käytös, hän kun ei lue ajatuksiani. Ihme tyyppi. Onneksi ymmärsin katsoa peiliin ja sieltähän se ongelman ydin taas löytyi: kiinni oleva suu. Mikähän siinä on niin vaikeaa, avun pyytämisessä ja omien tunteiden sanoittamisessa? Onhan siinä tietysti se, ettei tule niin usein tilaisuutta heittäytyä marttyyriksi ja kailottaa kovaan ääneen, miten paljon on joutunut yksin uurastamaan... ;)

SyksySyksySyksy tulee! Olen niin innoissani, kun ilmat viilenee ja tekee mieli laittaa lenkkitossut jalkaan ja kirmailla taas pitkin metsäteitä. Kuten moni varmasti muistaa, olen todellakin syksyihminen. Kynttilöitä, viileitä ilmoja, luonnossa kauniita värejä, vesisadetta. Ihanaa. Pääsee taas ratsastamaankin, kun ötökät ja helle ei ole riesana. Tähän tulevaan syksyyn kuuluu myös kokopäivätöiden aloitus reilun viikon päästä. Kylläpä jännittää. Ei niinkään se työ, vaan se, miten saan arjen pyörimään töiden ohella. Onneksi A jää pojan kanssa vielä syksyksi kotiin, ei tarvitse vielä miettiä hoitopaikkaan kuskailuja yms. Mutta missä välissä harrastan? Missä välissä nään ystäviä? Haluan töitten jälkeen viettää aikaa pojan kanssa ja levätäkin varmaan jossain välissä pitäisi? Noh, eiköhän se arki rakennu omalla painollaan. 

Liikunnan puute alkaa näkyä ja tuntua kropassa. Löllömaha jäi muistoksi raskaudesta/vauvavuodesta ja valitettavan usein se on niin turvoksissakin, että on vaan ajan kysymys ennen kuin joku toteaa, että "ei taida olla enää pitkä aika pikkusisaruksen syntymään"... Mistä hitosta sitä repi aiemmin motivaation liikkumiseen? Olen huomannut, että liikkumattomuuden myötä ääreisverenkierto on heikentynyt ja kylmät kädet/jalat ovat taas riesana. Ja nämä lihasjumit ja nukahtamisvaikeudet... mutta se laiskuus perhana pitää otteessaan ja vaivoista huolimatta liikkumiseni on ollut lähes olematonta. Nyt pitäisi "ottaa itseään niskasta kiinni". Mutta MITEN?! Joo, olen aktivoitunut kesän aikana hieman, mutta se ei todellakaan riitä.

Mara the Man <3

Ratsastustauko on tehnyt hallaa myös Maralle joka on mennyt kesän aikana jumiin. Niinpä viimeiset ratsastuskerrat olen keskittänyt sekä hevosen, että ratsastajan verryttämiseen. Tänään ratsastin ilman satulaa pelkällä ratsastusvyöllä. Oma alaselkäni oli niin jumissa, että ensimmäiset 20min yritin saada käynnissä selkääni antamaan periksi, että se mukautuisi kunnolla liikkeeseen. Nyt vielä illallakin alaselkää kuumottaa. Aktivoin keskivartaloa ja harjoittelin Maralla liikkeestä pysähtymistä pelkästään vatsalihaksia rutistamalla. Onni on istunnalle herkkä hevonen :) Mara ex-kenttäratsu innostui käyntipuomeista niin paljon, että hyppäsi viimeisen yli... hassu heppa. Ratsastuksen lopuksi päästin Maran irti kentälle ja lähdin itse kävelemään. Ja Mara seurasi perässä. Pysähdyin ja Mara pysähtyi taakseni. Lähdin peruuttamaan ja Mara peruutti takanani. Lähdin juoksemaan ja Mara juoksi takana. Kiemurreltiin ja juostiin niitä puomeja. Se on mahtava tunne, kun niin iso eläin seuraa irti ollessaan. 

Viikko sitten oltiin ystävien kanssa reissussa, Helsinki, Korkeasaari ja Tukholma tuli valloitettua neljässä päivässä. Matkustettiin junalla, bussilla, ratikalla, laivalla ja metrolla. Oli siinä kaksi pientä miestä (1v1kk ja 9kk) ihmeissään. Irtiotto täältä metsän keskeltä teki hyvää, vaikka kiva oli palata kotiinkin. Huomenna saadaan vielä lisää ladattua akkuja, kun päästään lähtemään kaupunkiin syömään ja leffaan ja pojat jää mummoille hoitoon :) 

Viime postauksessa pohdin ystävyyttä ja mitä ystävyyteen kuuluu. Omia voimavarojani kuunnellen jouduin tekemään päätöksen, etten voi seisoa vieressä katsomassa sitä, kun toinen vahingoittaa itseään kiipeämällä persus edellä puuhun. Uudestaan ja uudestaan. Mitä se minun vierestä katsominen auttaisi? Minulle tulee paha mieli ja huoli siitä, milloin koskee peruuttamattomasti. Häntä ei auta minun vierestä katsominen eikä se helpota hänen oloaan. Hän tietää, että aina silloin, kun hän haluaa tehdä jotain muuta, niin minä olen käytettävissä. Ystävyyteni ei katoa, vaikka minä katoan sen tuhoavan puun juurelta. Itsekästä? Ehkä, mutta tällä hetkellä minun elämäni kannalta välttämätöntä.

Mutta palataanpa siihen laiskuuteen. On tässä kesän aikana jotain saatu aikaankin! Asetin itselleni keväällä kirjoittamiseen liittyvän tavoitteen: halusin, että mielipidekirjoitukseni julkaistaan jossain isossa lehdessä. Elokuun alussa Helsingin Sanomat julkaisi pitkän kirjoitukseni. Tiesin, että kirjoituksia toimitus saa paljon ja 3000 merkin kirjoituksia julkaistaan vain 1/pv. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, että sain julkaistua kirjoituksen aiheesta, joka on suomalaisille tabu. Teksti liittyi työhöni, joten jätetäköön aihe blogin ulkopuolelle :)

Tästä päästäänkin tavoitteiden asettamiseen. Tuntuu, että liikunnan suhteen olen taas lähtöpisteessä.  Siinä pisteessä missä olin, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Arki muuttuu, ja pienien onnen hetkien etsiminen jatkuu. Kuluneen vuoden aikana olen valitettavasti usein unohtanut itseni ja oman onnellisuuteni, kun olen elänyt toisille. Lapselleni, miehelleni ja ystävilleni. Mutta jos minä voin hyvin, niin ihmiset ympärilläni voivat hyvin. Eli asetan tavoitteekseni oman hyvinvoinnin. Siihen kuuluu aluksi mielekäs arki, ystävät, ajatusten purkaminen blogiin ja liikunta. Vertaistukea kaipaisin kovasti, joten jos jollain on menossa liikuntastartti/laihdutuskuuri/karkkilakko/tupakkalakko/valittamisen lopetus/mikä tahansa elämäntavanmuutos niin nyt saa huutaa HEP! 

Kuuntelin muuten tätä kirjoittaessani Korpiklaanin Keep on galloping- biisiä. Yritin linkittää sitä Youtubesta, mutten onnistunut...laitan biisin sanat tähän alle, käykää kuuntelemassa jos innostutte! Mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä asennetta, jota haluan tavoitella. "Mikäs täss on matkatessa---revin riemun näistä teistä, elämästä --- tääl on miun kotopaikka -- keep on galloping my black horse carrying me -- with confidence back home".

 Keep on galloping
my black horse
carrying me

to unknown shores
through these outlandish woods
and with confidence back home
Lennä, laukkaa heposeni,
lennä, laukkaa hallavaharja,
kiiä halki kangasmaitten,
murjo poikki pientareitten,
kanna minnuu maailmalla,
kulettele kuskiasi,
näytä kaikki nähtävyyet,
uuet maat ja uuet paikat.

Mikäs täss' on matkatessa,
mikäs täss' on elellessä,
kaikkee saam mie matkav' varrelt',
kaikkee mitä tarvittenki.
Paljon nähty maailmalla,
paljon vielä nähtävätä,
monta maita minun mennä,
Kuulla noita tarinoita.
Laulan, tanssin, soiton soitan,
revin riemun näistä teistä,
näistä teistä, elämästä
täällä Pohjantähen päässä .
Tääl' on miun kotopaikka,
tää on reissun päätepiste,
heposeni tallipaikka,
liinaharjan syntysija

Keep on galloping
my black horse
carrying me
to unknown shores
through these outlandish woods
and with confidence back home
...back home