tiistai 2. tammikuuta 2018

”Menestys on kompastelua epäonnistumisesta epäonnistumiseen ilman innostuksen kadottamista.” —Winston Churchill

Ihanaa, lunta!
Ja taaaaas mennään! Uusi vuosi, uudet tavoitteet ja onneksi taas uusi tekemisen meininki. En nyt millään jaksa kerrata koko syksyn tapahtumia, mutta kaiken kaikkiaan oli aika surkea syksy. Stressiä, kiirettä, sairastelua, rahahuolia, surua... mutta jätetään ne viime vuoden puolelle!

Viime vuoden surkuttelussa havahduin, että voin taas todella huonosti. Väsyttää, ei jaksaisi, saamaton olo... kiukuttaa, pinna on lyhyt... jatkuvia päänsärkyjä ja lihaskipuja... ja taas kerran tiedän mistä se johtuu: olet mitä syöt ja teet. Olen syönyt taas todella huonosti ja jättänyt liikunnan lähes kokonaan pois. Ensin tuli flunssa, sitten ei enää olevinaan ollut aikaa eikä jaksanut. Vaatteet kiristää eikä entisiin mahdu enää mitenkään, ei enää edes sullomalla. Järkytys olikin suuri, kun joulun jälkeen astuin vaa'alle. 2 vuotta sitten tammikuussa asetin tänne blogiin julkisen tavoitteen: painon pudottaminen 6.7kg, kun lähtöpaino oli 68.7kg. Arvatkaas paljon vaaka näyttää näin kahden vuoden jälkeen? 72.3kg! Siis mitä hittoa! Eikö suklaata syömällä ja itseään laiminlyömällä tapahdukaan muutoksia? Tätähän pitää pohtia... olen muutaman kilon päässä siitä, mitä painoin ollessani viimeisilläni raskaana. Lisää huolta aiheutti se, että painoindeksikin on heittänyt nyt lihavuuden puolelle.

Eli jos vielä haluaisin tuohon alkuperäiseen tavoitteeseen päästä, niin nyt pudotettavaa painoa on jo 10.3 kg! Ja tätä ei saada pudotettua millään pikadieetillä. Enkä aio totaalikieltäytyä sokerista. Mutta vähentää aion ja uskon sen auttavan alkuun.Enkä kyllä usko, että pystyisin edes 10 kiloa pudottamaan, enkä haluakaan. Sillä kaikkein kummallisinta tässä on, että ensimmäistä kertaa elämässäni koen olevani sinut kroppani kanssa. En häpeä olemassaoloani. Tähän auttoi ehdottomasti viime vuosi. Viime keväänä meillä oli työyhteisössä voimauttavan valokuvauksen projekti, enkä ollut tuolloin kuviin tyytyväinen. Kävimme projektia työnohjauksessa läpi ja silloin vasta kunnolla heräsin siihen, että näen itseni ihan väärin. Pitkäaikaisen ihanan työkaverin palaute sai minut silloin herkistymään ja miettimään. Kesälle sitten asetin uuden tavoitteen. Halusin saada kuvia, joissa tunnen itseni kauniiksi. Ja niitä sain, eikä kiloilla ollut sen asian kanssa mitään tekemistä. Silloin kaikki kliseet loksahti tajuntaani. Ei sillä ole väliä mitä vaaka näyttää, vaan miten tunnet itsesi.






Uskon, että ensimmäistä kertaa minulla on terve lähtökohta tähän uuteen projektiin.
 Syyskuussa liityin facebookissa sokeriton syyskuu- ryhmään ja vaikken sokeritonta tuolloin aloittanut, niin hyviä ajatuksia sieltä silti sain ja tallensin muistutukseksi pari kuvaa:

























Ennen olen yrittänyt muuttaa kaiken kerralla; ruokavaliosta kaikki turha pois, liikuntaa hirmuiset määrät jne jne. Ja yleensä lopputuloksena on ollut se, että kroppa joutuu säästöliekille ja on altis kaikelle, joten olen ollut viimeistään kahden viikon päästä flunssassa. Nyt lähden eri tavalla liikkeelle: pienin askelin. Sain työpaikaltani joululahjaksi työkirjan tälle vuodelle ja siihen asetin tammikuun tavoitteen: liikunnan lisääminen. Lisäksi ystäväni muistutti siitä, ettei sen tarvitse olla aina paljoa. Itselleen voi antaa kiitosta arkisista asioista, kuten lumitöistä, lenkistä koiran ja lapsen kanssa jne... postissa on tulossa aktiivisuusranneke, jospa sen kautta saisin itselleni selkeämmän kuvan todellisesta aktiivisuudestani.

Tämän blogin aloitin aikoinaan, lähes neljä vuotta sitten projektin tueksi. Toimikoon se tämänkin projektin päiväkirjana.

Aktiivisuutta lisää arjessa ihana 2.5-vuotias vauhtimies, jonka kanssa ei tule sohvalla makoiltua. Toisaalta tämän ihanan ei-niin-ihanat uhmakiukkukohtaukset vaativat itseltä hyvää henkistä jaksamista. Huomenna ajattelin vietää vapaapäivää menemällä poitsun kanssa päiväunien jälkeen uimaan. Käytiin syksyllä 6 kertaa 2-3-vuotiaiden uintiryhmässä ja siellä tuli kyllä mukavasti itsellekin liikettä :D

Työrintamalla pääsen haastamaan itseäni tässä kevään aikana, olen lupautunut menemään puhumaan kahteen seminaariin ja ai perhana miten jännittää. Mutta tekemällä sitä varmuutta ilmeisesti saa...

Voi itku miten onkaan ollut kirjoittamista ikävä. Olen kärsinyt niin jäätävistä niska-hartiaseudun jumeista/kivuista, ettei ole ollut mahdollisuutta istua enää kotona koneen ääressä. Töissä tulee istuttua ihan liikaa ja työskentelyasento on huono. Lisäksi olen alkanut viimeisen kahden vuoden aikana puremaan öisin hampaita yhteen jonka seurauksena on päänsärkyä ja leuan alueen kipuja. Onneksi ensi viikolla on hammaslääkäriaika ja saan vihdoin tilattua purentakiskot!

Tästä se taas lähtee, pienten onnen hetkien ja onnistumisten kautta elämä kuntoon :)

Onko muut aloittaneet projekteja uudelle vuodelle?

Nyt on se hetki, kun uskoo taas auringon tulevan esiin <3
Nyt ollaan taas tässä vaiheessa :D