"Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?" - Tommy Tabermann

Rohkeus. Sitä tarvitaan ihan hirmuisesti muutokseen. Rohkeutta yrittää, uskaltaa, jopa epäonnistua. Usein olen huomannut tavoittelevani täydellisyyttä ja sitten tippunut korkealta ja kovaa kun en heti ensimmäisellä yrittämällä osaa/uskalla/tai asiat ei jotenkin muuten mene mieleni mukaan. Nykyään pyrin siihen, että uskallan edes yrittää. Oon huomannut, että asiat ei aina välttämättä menekään automaattisesti päin prinkkalaa. Ennen tunnuslauseeni oli "pessimisti ei pety", mutta nyt oon yrittänyt ajatella "ei se ota jos ei annakaan"- tyylillä. Ja oon tällä tavalla saanut paljon enemmän onnistumisen kokemuksia. Jännä juttu.

Koen, että tupakan polton lopettaminen vaati paljon rohkeutta. Jostain on kuitenkin kummunnut voimaa ja rohkeutta kohdata omia tunteita ilman tupakkaa. Tässä vaiheessa, kun tupakoimatonta aikaa on neljä kuukautta, kyse ei ole enää fyyisestä riippuvuudesta vaan ihan miun pään sisäisistä jutuista. Blogin kirjoitus oli alkuvaiheessa yksi purkamiskeino, mutta ajan kanssa kirjoitukset on jääneet vähemmälle. Jotenkin ehkä tarve purkamiselle on vähentynyt. Haluan kuitenkin jatkaa kirjoittelua ja pitää tätä eräänlaisena julkisena päiväkirjanani.  Kai se rohkeutta vaatinee tämäkin. Rohkeutta on myös tehdä päätöksiä. Mie haluaisin kovasti aina jahkailla ja pähkäillä, toisinaan oikein odotan, että tilaisuus johonkin menee ohi ettei itse tarvitsisi tehdä päätöstä. Päätöksen tupakanpolton lopettamisesta tein ihan itse. Mahdollisuus siihen on ollut jo iät ja ajat, mutta päätöstä en saanut tehtyä. Joskus aiemmin oon miettinyt, että joskus tulevaisuudessa mahdollinen raskaus olisi tarpeeksi suuri motivaattori lopettamiselle, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että tein lopettamispäätöksen ihan ITSENI takia. 

Juhannus 2014

Kuulumisista sen verran, että juhannusaattona ratsastusreissu ei mennyt ihan mutkattomasti. Ratsastettiin tallinomistajan kanssa metsässä, ajatuksena "leppoinen juhannusaaton lenkki". Takaisin tullessa hevosilla tuntui olevan virtaa ja päätettiin ratsastaa viimeinen pelto kovaa laukkaa. Hihkuin, mentiin niin kovaa, että vedet tuli silmistä ja tunsin kaikkien huolien ja murheiden kaikkoavan. Tunsin vain vauhdin, laukan rytmin ja kuulin kavioiden jyminän pehmeällä pellolla. Pellon jälkeen hidasteltiin ja naurettiin, kehuttiin miten hyvin laukkapätkä meni. Lähdettiin kävelemään tallille päin, matkaa enää vajaa 1km. Toinen hevosista kuitenkin oli sitä mieltä, että laukkaa olisi pitänyt jatkaa ja heitti alamäessä omistajansa selästä. Lopputuloksena murtunut ranne joka vaati leikkauksen. Huonoa tuuria, ei voi muuta sanoa. Kyseessä kokenut ratsastaja joka ei ole pudonnut vuosiin hevosen selästä. Jokin tarkoitus silläkin varmasti oli, mutta kyllä harmitti. 

Juhannus meni mökillä herkutellen ja sunnnutaina kävin ratsastamassa. Maanantaina käytiin A:n kanssa juoksemassa aamulla ennen kuin lähdin iltavuoroon. Ruokavaliosta lähti nyt sokeri pois, ja kyllä muuten tekee tiukkaa! Tiedän, että ensimmäiset päivät on taas vaikeimmat ennen kuin kroppa tottuu, että sitä sokeria ei koko aikaa tulekaan. Nyt ajattelin pitkästä aikaa tarttua kahvakuulaan ja herätellä yläkropan lihaksia jotka on saanut aika pitkälle olla unohduksissa ratsastus- ja juoksuharrastusten aikana. 

Huomenna menen taas ratsastamaan ja loppuviikosta Mara muuttaakin väliaikaisesti tuohon meidän naapuriin, joten matka tallille lyhenee entisestään! Ihan hassua ajatella, että pääsen kohta ratsastamaan omilla lenkkipoluilla. 

 

"Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti." — Herman Cain

Pitkästä aikaa ehdin pysähtyä blogin äärelle, mutta nytkin vain hetkeksi. Ajan hahmottaminen/käyttäminen/organisoiminen on ollut viime aikoina hakusessa ja levällään. Mitä on kuulunut kuluneeseen viikkoon?

•  selvisin yksin olosta kotona! Ja vieläpä nautin siitä, mutta oli se sitten kivaa kun A tuli takasin :)
• A kävi ratsastamassa perjantaina :D Lyötiin joskus vuosia sitten vetoa, että jos minä uskallan mennä moottoripyörän kyytiin niin A menee hevosen selkään. Olin kyllä ylpeä miehestä kun pysyi vielä kyydissäkin! 
• Itse olen käynyt muutaman kerran ratsastamassa, yhden tunnin menin kokonaan ilman ohjia ja yllätyin miten hyvin sain painoapuja käytettyä, mm. laukatessa ja pysähdyksissä. Istuntakin parani heti kun ei ollut ohjia käsissä.
• Oon ollut jälleen kerran kiitollinen työpaikastani ja ihmetellyt miten ihminen voikin työstään nauttia niin paljon.
• Olen tuntenut huonoa omaatuntoa liikkumattomuudesta, en ymmärrä mihin miun kaikki aika on mennyt? 
• Tänään kuitenkin lähdin töitten jälkeen juoksulenkille Saran kanssa ja jaksoin juosta ensimmäistä kertaa yhden todella jyrkän mäen ylös. Tavoitteeksi olin asettanut itselleni, että elokuun loppuun mennessä jaksan nousta sen juoksemalla.
• Huomasin tänään, että jalat jaksoi juoksemista ihmeen hyvin ja tajusin, että onhan se ratsastus ollut liikkumista ja sitähän olen harrastanut useita kertoja viikossa.
• Miun auto sitten kuitenkin joudutaan viemään autojen hautausmaalle, mutta uusi auto on jo katsottuna ja se olisi tarkoitus saada tällä viikolla.
• Löysin taas sisäisen luovuuteni ja tein sedälleni taulun 60v. lahjaksi (kuva tulossa myöhemmin)
• Tupakkaa en ole polttanut, ei ole tehnyt edes mieli.
• ...suklaata onkin mennyt sitten senkin edestä. 
• Juhannuksen jälkeen ajattelin laittaa taas ruokavalion uusiksi ja taidanpa ottaa rungoksi Jutan dieetin, se on toiminut aiemminkin. Tavoitteena ei ole pudottaa painoa, vaan saada taas unen laatua paremmaksi ja yleistä jaksamista. Se onnistuu kun luovun sokerista, niin se vaan menee. 

Että sellasta tänne, yritän tehdä jossain välissä pidempää kirjausta tällä viikolla, mutta en lupaa mitään. 
 

Miten teidän viikko on alkanut? :)

"Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen." — Sokrates

Sarakin rentoutui mökillä :)

Täydellinen viikonloppu takana. Lauantaina mentiin mökille ja pääsin kuvaamaan maisemia. Oltiin, pysähdyttiin. Saunottiin. Syötiin. Pelattiin korttia ja nautittiin. Naurettiin. Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Sieltä palattua lähdin hakemaan sen Mara-hepan pois laitumelta, oli melkoisen mielenkiintoinen reissu kun toinen oli uusista maisemista niin säikkynä, että säikähti perhostakin :D Olin ylpeä itsestäni kun sain omalla rauhallisuudellani rauhoitettua hevosenkin ja loppumatkasta heppa oli niin rento, että sain kiipeillä selässä vähän miten sattuu kun piti hätyytellä ötököitä. 

A lähti Tampereelle kaverin luo tänään aamulla ja tulee takaisin torstai-iltana. Ja mie nautin. Saa olla ihan hiljaa, ei tarvitse ottaa toista millään tavalla huomioon kotona. Niin kovasti kun mie sitä miestä rakastankin, niin kyllä se vaan on välillä ihana olla ihan yksin. Ollaan pidetty vuosien aikana huoli siitä, että säännöllisin väliajoin käydään jossain yksin. Edes kerran vuodessa, mieluummin vähän useamminkin. Se tekee hyvää. Tänään työpäivän jälkeen kävin tekemässä kauppaostokset sinne torstai-iltaan asti, hassua oli kun siinäkin sai täysin itsekkäästi miettiä mitä sieltä kaupasta ostaa, ei tarvinnut miettiä toisen toiveita. Tämän illan pidän vapaata, käyn ehkä Saran kanssa lenkillä ja illalla tulee tv:stä joku suomalainen elokuva jonka aion katsoa sängystä. Huomenna töitten jälkeen menen ratsastamaan illalla ja keskiviikko meneekin iltavuorossa. Eli ei tästä yksin olosta hyvin ehdi nauttia, torstaina käyn A:n hakemassa junalta oman työpäivän jälkeen. Mutta on se sitten kiva kun A tulee kotiin :) 

Lihaskunto on päässyt pikkuhiljaa taas rapistumaan, salilla oon käynyt viimeksi kuukausi sitten...taidan tänään lenkin jälkeen riehua yksin kahvakuulan kanssa. Helposti sitä lähtee lipsumaan vanhoihin toimintatapoihin, eli miun tapauksessa toimimattomuuteen. Ilokseni voin ilmoittaa, että eilen tuli täyteen 100 päivää ilman tupakkaa! 100! Otsikkoon viitaten, enää ei tarvitse käyttää paljoakaan energiaa vanhan vastustamiseen, vaan voi alkaa miettiä uusia juttuja sen tilalle. Tänään pitkästä aikaa lauleskelin kotona töitten jälkeen ja kyllä huomasi miten paljon tupakoimattomuus tekee äänelle. 

Loppuun vielä kuvia mökiltä:

Aamupala järvenrannalla (ja äidin palveltavana)

Mökki <3

Kuva terassilta

Sami Hedberg pelikortit :D

"Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet." -Muumipappa

Huh hellettä. Helle on hyvä tekosyy sille, ettei olevinaan voi tehdä mitään. Esim. siivota tai lenkkeillä, käydä salilla tai tehdä ruokaa. Ainakin miulla se on toiminut tekosyynä, oon töitten lisäksi jaksanut käydä uimassa ja syönyt koko viikon jäätelöä. Ei sitä aina jaksa kontrolloida kaikkea (tässä välissä A heitti kommentin huoneen toiselta puolen: "heh, puhisee siinä ja kirjoittaa!"). Töissä olen ollut tällä viikolla kolmena päivänä, ja tehnyt työtä kyllä ihan koko sydämeni pohjasta. Antoisat kolme päivää ollut takana, toisaalta töissä mie taidankin toimia vielä hiukan paremmin kiireessä, mutta se kostautuu sitten töistä kotiin tullessa kun pää lyö ihan tyhjää. Siinä vaiheessa pitää pakottaa itsensä tekemään jotain arkisia kivoja juttuja, näin mie ainakin pääsen "työjumituksesta" irti. Tänään siihen tarjoutui loistava tilaisuus kun A:n veli tuli kolmen lapsen kanssa rantaan grillailemaan ja uimaan. Sinne siis ja siellä unohdin, että tänään olisin mitään työpäivää tehnytkään. Huomenna suunnataan A:n kanssa miun perheen mökille saareen. Siellä ei tarvitse miettiä kuka pölähtää autolla pihaan :D

Alkuviikosta kävin tiistaina tekemässä hevosille laidunta ja urakan päätteeksi käytiin maastolenkillä. Heppojen mielestä oli ihan tylsää juoksennella pelloilla, kivempaa olisi tietenkin jäädä syömään sinne. Loppuviikon hevoset onkin laitumella, sunnuntaina lupasin mennä omistajan kaveriksi ja ratsastaa Maran pois sieltä. Saa nähdä mitä siitä tulee, malttaakohan miun matkaan voikukkapellolta lähteä ;)
Meidän pihaan muutti tällä viikolla uusi asukas, Herra Siili! Herra Siili syö ihan pokkana kissojen ruokia ulkona ja kissat seuraa vierestä muukalaisen touhuja. 

Herra Siili ja Urmas :)

Tällä viikolla sain tehdä jälleen töitä itseni kanssa kun asiat eivät menneet niinkuin olin suunnitellut. Auto ei mennyt maanantaina katsastuksesta läpi ja kysymysmerkkinä oli voiko sitä enää edes korjata. Näin jo kauhukuvat: uuden auton osto edessä ja bye bye terassi. Eihän siinä, välillä näin käy ja joutuu muuttamaan suunnitelmia. Mutta miun reaktiohan oli 5-vuotiaan tasolla "MUTTA KUN MIE HALUUN SEN TERASSIN...!!!" En edes kuunnellu sen katsastusmiehen selitystä loppuun kun alko ärsyttää niin paljon. Mökötin A:lle koko automatkan takaisin kotiin, sitenhän aikuiset ihmiset käyttäytyy ja ratkaisee asiat, eikö? A:lla on kyllä lehmän hermot miun kanssa, yritti tsempata ja kannustaa ja ennen kaikkea puhua järkeä "ei vielä kannata suuttua kun ei tiedetä voiko asialle jotain tehdä". Tilanne on tällä hetkellä se, että auto kävi korjaamolla arviossa ja ensi viikolla on huoltoaika jossa se laitetaan kuntoon. Eli ihan turhaan taas möskysin. Ja terassiin säästetyt rahat voidaan käyttää siihen.

Miun kasvihuone :D

Vesipeto Sara

Rannassa yritin kuvata lapsia, mutta vauhdissa en meinannut pysyä. Kuvia tuli räpsittyä paljonkin, mutten blogiin laita kuvia joista heidät voisi tunnistaa. Alla oleva kuva kummitytöstä on yksi miun lempiotos, kesäinen tunnelma eikös? :)

Ps. Harjoittelin tällä viikolla kaupassa sitä small talk:ia, ei tainnut ihan onnistua kun se nainen kenelle höpötin ei vastannut mitään ja sillä oli hämmästynyt ilme :D Noh, tuskinpa enää törmätään niin en jää sen enempää analysoimaan mikä siinä meni pieleen. Hassu viikko ollut :D

"Et koskaan tiedä rajojasi, ellet ylitä niitä."- William Blake

No niin, nyt alkaa sormet ja nivelet olla sen verran toipuneita Sonisphere-festareiden kylmyydestä, että voi taas vähän kirjoitella. Aihe on ollut jo viikon mielessä, ei vaan ole löytynyt aikaa kirjoittamiselle. Löysin youtubesta alla olevan koostevideon Metallican keikasta, en ole siis itse kuvannut sitä :)

 

Eli alkuviikosta matkustettiin VR:n kyydillä Helsinkiin katsomaan Metallicaa, Danzigia ja Slayeria. Reissu oli kaiken kaikkiaan onnistunut, mitä nyt Hietaniemen rannalla oli jäätävän kylmä ja vettä satoi lähes koko festarin ajan. Mutta mieli oli koko ajan hyvä ja naurua riitti päivän aikana. Metallican keikalla, 28 000 ihmisen ympäröimänä tunsin suunnatonta onnellisuutta, "VAU, oon ihan oikeasti METALLICAN keikalla". Kylmyyskin unohtui, sillä ei ollut väliä. Illan jälkeen oli ihana päästä hotellille kuumaan suihkuun ja nukkumaan. Ja seuraavan aamun aamupalaa ei voittanut mikään. Ehdin treffaamaan pikaisesti siskoakin ennen junan lähtöä. Junassa sitten takaisin tullessa vieressä istunut porukka alkoi juttelemaan "meidän porukan" kanssa. Tämähän on aika erikoista. Tiedättehän, junassa "pitäisi" istua ihan hissukseen, näppäillä niitä älypuhelimia ja jos puhelin sattuu soimaan niin sitten siihen kuiskaillaan. Mutta kylläpä nyt junamatka meni nopeasti uusien ihmisten kanssa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Yritin jossain välissä lukea kirjaa, mutta keskittyminen herpaantui toisten juttuja kuunnellessa ja ajattelin, että kirjoja ehtii lukea myöhemminkin. Junasta pois hypätessä toivoteltiin toisille hyvät kesät ja loppumatkat. Todennäköisesti ei näitä ihmisiä enää nähdä, jos ei satuta joskus uudestaan samaan junaan.

Tämän jälkeen aloinkin miettiä suomalaisten sosiaalisuutta. En itse koe olevani mitenkään sosiaalinen ihminen, oikeastaan lähtökohtaisesti en pidä uusista ihmisistä. Uusiin ihmisiin on hankala tutustua. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, onko se tosiaan niin, että uusiin ihmisiin on hankala tutustua vai onko vain minuun hankala tutustua? Teen työtä sosiaalialalla, mutta siellä ei ole hankala jutella uusien ihmisten kanssa. Se on oikeastaan aika luontevaa. Mutta siellä on työrooli suojaamassa ja harvemmin keskustelu liittyy minuun. Pitäisikö tässä sitten syyttää nyky-yhteiskuntaa? Viestitään netin ja puhelimen kautta. Harva enää puhuu puhelimessa, laitetaan viestejä. Omista elämänmuutoksista ja ylipäätään elämästä ei keskustella, vaan niitä varten perustetaan blogi ja näpytellään kaikki kertomisen arvoinen sinne. Mökkiydytään jonnekin metsän keskelle pienelle paikkakunnalle ja... no ei ehkä kuitenkaan :) 

Tuttujen ihmisten kanssa höpöttelen ja olen saanut kommenttia, että puhun todella paljon. Tämän olen sitten monesti nykäissyt jalkapallon kokoisena herneenä nenääni ja huomannut usein miettiväni "puhunkohan nyt taas liikaa?". Ehkä tämäkin on osaltaan rajoittanut uusissa sosiaalisissa suhteissa ja hankaloittanut tutustumista. Ulkomailla ihmiset tulevat usein juttelemaan, Keski-Euroopassa se ei ole mitenkään outoa. Siinä rajoittimena miulla on kielitaito, ei niinkään sen puute, en vaan uskalla puhua englantia. Niin no, miten uskaltaisin puhua vieraille ihmisille englantia jos en puhu suomalaisille suomea? 

Haluaisin kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin, jutella ja keskustella. Eihän siinä tarvitse sydänystäviksi tulla, mutta sellainen "perus" small talk- taito olisi mukava hallita. Alan siis viedä itseäni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja harjoitella sitä. Luotan vastaisuudessa siihen, että jos puhun innostuttuani liikaa niin muut sitten kohteliaasti mainitsevat siitä. 

Viimeisen vuoden aikana olen ylittänyt itseni useasti ja kokeillut uusia asioita, mennyt yksin ryhmäliikuntatunneille, aloittanut ratsastuksen uudestaan, kohdannut oman pään ja omat tunteet ilman tupakkaa... nämä asiat voi olla monelle pieniä asioita, mutta miulle ne on ollut huikean isoja! Ja paljon on vielä suunnitelmissa tälle vuodelle, kesäkin on vasta aluillaan :) Ja niiden uusien asioiden ei tarvitse olla mitään maata mullistavia. Eilenkin ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni hevosella kärryillä ihan itse, oli ihan mahtavaa! Aika paljon jännitti, mutta ehkä senkin takia se oli niin kivaa kun sai kokemuksen "mie pystyn tähän".

Ai niin, enää en sano, että "lopetin polttamisen helmikuun loppuun" vaan se on vaihtunut lauseeseen "minä en polta". Silläkin on mieleen ihmeen suuri merkitys. 

  Milloin te olette viimeksi kokeilleet jotain uutta? :)