"Onnellisuuden edellytys on jokin, joka herättää innostuksen." — Charles Kingsley

Olen huomannut, että koko ajan pitäisi tavoitella jotakin. Ainakin yhteiskunnan mielestä. Ulkonäön pitäisi muuttua, toisten ihmisten käytöksen pitäisi muuttua, rahaa pitäisi olla enemmän, tavaraa pitäisi olla enemmän, pitäisi jatkuvasti saavuttaa  jotain ja jos mitään ei tapahdu, niin sitten onkin oiva aika vajota itsesääliin "kun mitään en ole saanut aikaiseksi". Entäpä jos yritettäisiin löytää niitä onnellisuuden ja innostuksen lähteitä siitä mitä meillä nyt on? Siinä on miulle henkilökohtaisesti aikamoinen tavoite. 

Tällä viikolla oon kamppaillut erinäisten kipujen kanssa. Keskiviikkona salilla oli ihan mahtava fiilis treenata, mutta torstaina joka paikka oli kipeä ja väsytti ihan älyttömästi. Zumbakin peruttiin torstaina ja sen tilalla olisi ollut latinobic, ei kiitos. Miun rytmitaju ei vaan tajua lattareita. Perjantaina olin aamuvuorossa ja aamusta asti koski päähän ja hartiat oli todella jumissa. Kireät niskat --> myös hermot kiristyy helposti. Olin varmaan aika herttaista seuraa työpaikalla. Kotiin tultuani halusin vain olla silmät kiinni, tuntui helpottavan päänsärkyyn. A yritti ehdotella, että olisiko migreeni lauennut hartiajumista. Pyh sanon minä, en halua moista tautia riesakseni. Niinpä en antanut olon häiritä vaan illalla suunnattiin taas salille. Kuntopiirin jätin suosiolla väliin. Salilla tein yläkropalle hyvin kevyitä sarjoja, tavoitteena saada vain hartioille liikettä. Auttoi aika paljon. 

Viikonloppu onkin nyt vapaata ja tänään tunsin itseni hyvin onnelliseksi. Saatiin nimittäin A:n kanssa vihdoin mätettyä loput puut meidän liiterin seinustalta sisälle. Eihän se projekti kestänyt kuin sen vajaan kaksi vuotta mitä ollaan tässä asuttu :D Toissa kesänä aloitettiin, viime kesänä tehtiin suurin osa ja tänään lopeteltiin. Nyt on ihana aloittaa kesä kun tietää, ettei se puukasa odota joka ikinen päivä tuossa pihan nurkalla kun kotiin tulen. Nimenomaan nämä pienet asiat tekee onnelliseksi! Tänään puita laittaessa mietittiin, että tosiaan ollaan asuttu tässä VASTA vajaan kaksi vuotta. Juhannuksena 2012 tehtiin kaupat ja muuttamaan päästiin kunnolla vasta syyskuussa kaikkien remonttien jälkeen. Jotenkin tuntuu, että tässä olisi ollut aina. Siitäkin olen tänä päivänä onnellinen, ettei A antanut miun muutosvastarinnan ja jääräpäisyyden vaikuttaa tänne muuttoon. Tappelin alussa nimittäin aika paljon vastaan. Taloahan oltiin etsitty jo jonkin aikaa, mutta kriteereinä oli: max. 30km kaupungista, mielellään yksikerroksinen, tupakeittiö, ei naapureita lähellä. Noista toteutui tuo viimeinen. Mutta tänä päivänä ei harmita yhtään, että kaupunkiin on matkaa 60km eikä tupakeittiötä ole. Elämä rakentuu nyt tänne. Entiselle kotipaikkakunnalle muuttokin on sujunut ihmeen kivuttomasti, vaikka reilun 4000 asukkaan pikkukylässä on myös ne omat miinuspuolensa. 

Ei ihan vielä uimaan pääse...

Puusavotan jälkeen käveltiin rantaan katsomaan joko on jäät lähteneet lammelta. Meidän kotoa on n. 500m A:n suvun mökille jossa vietetään kesällä aika paljon aikaa uiden ja saunoen. Ihan vielä en päässyt talviturkkia heittämään, sillä lampi oli sula vain toiselta puolelta. Siinäkin aion ylittää itseni tänä vuonna, sillä aiemmin veden lämpötilan on pitänyt olla päälle +20 ennen kun olen uimaan uskaltautunut. Avannosta on puhuttu naapurin kanssa jo parina syksynä, mutta vielä on jäänyt tekemättä. Nyt aion uskaltaa uimaan heti kun jäät lähtee! Tekee varmaan hyvää miun hartioille myös. Miulle on tullut varmaan joku supermies-syndrooma tuon tupakan polton lopettamisen jälkeen, kun itsevarmuutta ja rohkeutta on tullut ihan hurjasti lisää. Tullut ajatus, että "jos pystyn tähän niin pystyn mihin vaan".  En sano, että se olisi huono asia :)

Lintuparvi lammen päällä :)

Avattiin tänään meidän ihana "kesäkeittiö" A:n kanssa, eli laitettiin grilliin tulet ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Grilliin pääsi foliokääreissä uusia perunoita (espanjalaisia, mutta kuitenkin) ja possun sisäfilettä, NAM. Sain rapsuteltua vähän kukkapenkkejä siinä samalla kun A toimi grillimestarina, siitäkin tuli hyvä mieli kun vähän sain riuhdottua niitä rikkaruohoja irti.
Huomenna pääsen taas ratsastamaan, toivottavasti vielä jaksaa aurinko paistaa :) 

Ensi viikonloppuna järjestetään täällä liikuntapäivä jolloin olisi päässyt kolmeksi tunniksi urheilemaan! Ensin klo 13-14 tarjolla tehokuntojumppaa, 14-15 zumbaa ja 15-16 joogaa. Varsinkin jooga olisi kiinnostanut, mutta viikonloppu menee töissä. Hienoa kuitenkin tietää, että täällä järjestetään tuollaisia liikuntatempauksia, toivottavasti osallistujia riittää niin järjestävät joskus uudestaankin :)


Illan loppukevennyksenä huomattiin, että talon vieressä pellolla on kaksi kurkea. Yritin mennä kuvaamaan niitä, mutta enpä ehtinyt kun Saran piti karkoittaa tunkeilijat pois...

Siellä kurjet odottaa kuvaajaa...

Ja sitten tuli Sara.

Tämä penkki odottaa vielä hoitajaansa... :)

Valtsu laittaa kynnet kesäkuntoon :)

Mitä odotatte eniten kesässä? :)

"Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut." — Anthony De Mello

Mmmm...

Piti ihan kerrata viime tekstistä mitä sitä menikään suunnitelemaan tälle viikolle. Suunnitelmat ei nyt ihan pitäneet paikkaansa, mutta melkein. Sunnuntaina kävin aamulla lenkillä aamulla heti herättyäni ja paistoin itselleni niitä ihania proteiinilettuja mistä jo aiemminkin kirjoittelin. A katsoi formuloita joten sain ihan rauhassa herkutella letuilla ja lueskella viime kesän Unelmien talo&koti- lehtiä. Reilun tunnin sain taas kulutettua aamupalaa syöden :) 

...niin se vaan lettupino hupeni taustalta :)

Maanantaina ei lähdettykään salille vaan käytiin ensin puolen tunnin hölkällä jonka jälkeen kokeilin miun uutta hienoa kahvakuulaa! Kuulan mukana tuli treeni-dvd joka oli yllättävän hyvä. Yleensä en pidä mistään jumppavideoista, sillä ärsyynnyn suunnattoman helposti niistä ylipirteistä "jaksaa jaksaa, vielä mennään!"- dubatuista versioista tai sitten jos videolla puhutaan englanniksi niin kaikki keskittyminen menee tekstien lukemiseen. Niinpä tämä olikin positiivinen yllätys kun videon nainen ei sanonut sanaakaan, näytti vaan liikkeet ja tahdin ja that's it. Tykkäsin. Ja hiki lensi. 

Miun söpö uusi kaveri <3 Kiitos Kaisa ja Niina!

Tiistai oli huilipäivä liikkumisen suhteen, tai no aamupäivällä polkaisin pyörällä naapuriin aamukahville kun oon hirvittävän laiska keittämään itselleni aamulla kahvia :D Siitä sitten iltavuoroon ja päivä olikin pulkassa. Tänään kello oli soimassa klo 8.30, tarkoituksena oli soitella aamulla eläinlääkärille kissoille rokotusaikoja mutta oli kissat tainnut aavistaa tämän ja ottaa miun herätyksen pois, sillä heräsin klo 10.45!! Noh, onneksi oli vapaapäivä. Päivällä kävin moikkaamassa lapsuusajan ystävää joka oli tullut käymään kotikulmilla. Leppoisa vapaapäivä siis. Nyt lähdetään A:n kanssa salille, aamulla ajattelin pinkasta lenkille. Oon alkanut pitämään noista aamulenkeistä. Ja nimenomaan ennen aamupalaa, miun aamiaiset on niin isoja ettei sen jälkeen ihan hetkeen juostaskaan ;) 

Viime viikolla sain lahjaksi taimia joita olen epätoivoisesti yrittänyt pitää elossa. Mistä tuo johtuu, että haluaisivat nuupahtaa? Varret meinaa mennä jotenkin ohuiksi ja veltoiksi... vinkkejä?

Varsinkin nuo takana olevat näyttää jotenkin reppanoilta...

Salilla tänään vuorossa taas käsien kiusaamista ja vähän pitää jalkoja herätellä huomista juoksua varten. Kulkee muuten juoksu nyt paljon paremmin kun on alkanut käymään salilla, syksyllä oli aikamoista räpiköintiä, mutta nyt on alkanut tulla jo voimaa jalkoihin niin jaksaa pinkoa! Ja huom. miun juoksu tarkoittaa todennäköisesti muille hidasta hölkkää ;)

Ja huomenna uusi yritys niiden rokotusaikojen suhteen! 

nämä sankarit ei tiedäkään mihin heille oo aikoja varamaassa...vai tietääkö?

Tuo tukka <3 eilen leikattiin 3 takkupalloa irti...

Urmas <3

" Elä joka hetki - se on onnea. Elä, äläkä jätä tilaa haikailuun" Ralph Waldo Emerson

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä vielä ollut edes vihreä. -Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Sitten se selviää kylmästä yöstä. -Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia. (Taikatalvi, s.131)

Kahtena kuluneena vapaapäivänä olen yrittänyt kaivella itsestäni pientä puutarhuria esille. En varmaankaan ole löytänyt, mutta kiva on ollut touhuilla ulkona ja nauttia kevään ja kesän tulosta. Meillähän on nyt A:n kanssa toinen kokonainen kesä tulossa tässä omassa kodissa ja aika pitkälti vielä opetellaan talon ja pihan hoitoa. Kantapään kautta jos ei muuten ;) Työssäni saan puhua pulpattaa päivät pitkät (torstaina hävisi ääni kokonaan) joten kotona nautin niistä hetkistä kun saan olla hiljaa :D  

Kuntosalilla ei käyty tällä viikolla ollenkaan, mutta tänään kävin ratsastamassa ja hyppäsin pienen esteen! Voi että niitä riemun kiljahduksia kun päästiin hepan kanssa siitä yli. Hevonenhan on kisannut esteillä ja sille se oli tuttua juttua, todennäköisesti tylsääkin, mutta kyllä miulla oli hieman perhosia vatsassa kun sitä miniestettä lähestyttiin. Siitä on kuitenkin ainakin 7 vuotta kun viimeksi oon hypännyt. Tuntui ihanalta, vaikka se ylitys kestääkin ehkä sekunnin. Nuorempana uskalsi pomppia vaikka millasia viritelmiä, mutta ilmeisesti aikuisuuteen kuuluu myös itsesuojeluvaiston kehitys... Enemmän olikin siis kyse itseni ylittämisestä kuin esteen :) 

Työmaata riittää, taitoa ei.

Huomenna suuntaan iltavuoroon ja tarkoitus olisi aamulla käydä juoksemassa. On alkanut nuo metsätietkin nyt kuivua pikkuhiljaa, ei tarvitse kytätä pakkasia ;) Maanantaina aamuvuoron jälkeen suunnataan salille, ei varmaankaan pyhäpäivänä ole niin mahdottomasti porukkaa (avaimella vain pääsee sisälle). Torstaina zumbaa ja perjantaina toiminnallinen kuntopiiri. Ratsastamaankin haluan jonain päivänä mennä, mutta onneksi ensi viikolla on paljon vapaapäiviä kun nyt huomenna ja maanantaina on töitä.

Tänään muuten näin ensimmäisen sitruunaperhosen! Niitä pieniä onnen hetkiä :) Kissojen touhuiluja on ollut myös hauska seurailla, toiset on niin innoissaan kesän tulosta. Yöt ovat ulkona, annoin periksi. Mie haluaisin aina pitää ne yöt sisällä, mutten saa niitä enää pyydystettyä iltaisin joten oon suosiolla antanut niiden nyt riekkua yöt pihalla.

Nyt kun olen innostunut kuvaamisesta niin kevättä on tullut kuvailtua ihan ahkerasti. Kissat löysivät tänään ensimmäisen sisiliskon leikkikaverikseen, kauhulla odotan niitä käärmeitä... Ehdotuksia miten kyykäärmeistä pääsee eroon? Muurahaispesä on pihan reunalla ja viime kesänä tapettu käärme poltettiin ja ripoteltiin pihan rajoille...näitä "vanhan kansan" konsteja siis kokeiltu, ei auta. 

Tähän loppuun vielä pläjäys kuvia meidän viikonlopulta, oon edelleen rakastunut miun kameraan <3 

Ihana on kieriskellä kevätauringossa!

Pihahommissa aina mukana :)

Välillä pitää tulla sisälle keräämään voimia, yläkerran tasanteelta löytyy rauhallinen paikka.

Lisko saa kyytiä!

Lokit ilmestyi pellolle....

ja päivystäjä päivystää.... valtakunnassa kaikki hyvin :)

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

"Taisin juuri syödä tahdonvoimani!" - Suklaaholistit

Suklaa on ollut aina miun intohimo. Maitosuklaa, valkosuklaa, tummasuklaa, ei väliä, kaikki käy. Muodollakaan ei ole väliä, menee levyjä, patukoita, jäätelöä, kakkuja, keksejä.. lapsuuden herkku oli suklaapuuro. Oon aina toitottanut miten ennemmin luovun tupakasta kun suklaasta. Eli tämä kertokoon jotain miun intohimosta suklaaseen. Tiesittekö muuten, että Saksassa on Kölnissä suklaa-museo? Mie tiesin, oon käynyt siellä kahdesti. Ennen jotenkin ajattelin, että miulla on makeanhimo, mutta tänään taas huomasin ettei pelkkä makea riitä, suklaata sen olla pitää.

Kun lopetin tupakanpolton niin mietin kovasti, mihin sitä tupakkaa tarvitsen? mihin tunteeseen? Siihen en löytänyt selkeää vastausta, ehkä eniten sitä tarvitsi kun oli kiukkuinen. Mutta aamusta iltaanhan sitä poltti, oli tunnetila mikä tahansa. Nyt kun polttamisen on lopettanut (8 viikkoa takana!) niin ehkä eniten on tehnyt tupakkaa mieli sillon kun oon stressaantunut. Hankala on nykyisin pysähtyä, ennen oli ne "pakolliset" tupakkatauot. Mutta polttamisen lopetuksen yhteydessä olen epätoivoisesti yrittänyt rajoittaa myös suklaan syömistä. Teen paljon hyviä päätöksiä, "nyt oon ainakin kaksi viikkoa syömättä suklaata!" "noh, ainakin tämän viikon" "ensi viikolla sitten en syö suklaata" jne jne. päätökset tehdään yleensä viikonloppuna suklaan syömisen jälkeen. Sitten maanantaina töihin ja töitten jälkeen kaupasta jotenkin magneetinvoimalla tarttuu se ihanin keltainen Fazeriina patukka miun käteen ja se pysyy siinä liimattuna kassalle asti. Nykysin en anna itselleni lupaa kävellä sen karkkihyllyn ohi jos joku näistä päätöksistä on "päällä". Sen verran pitää kyllä rehellisyyden nimissä antaa itselleni tunnustusta, että onhan tää meininki muuttunut jo paljon paremmaksi tässä kevään aikana. Alkuvuonna söin suklaata valehtelematta päivittäin tai lähes päivittäin. Ei se ollut enää tervettä. Nyt tältä keväältä pisin aika ilman suklaata on reilu viikko. Ja pakko myöntää, se maistuu paremmalta kun sitä ei enää mussuta automaationa.

 Polttamisen lopettamista kun mietin, niin pelkäsin sen seurauksena korvaavani tupakan suklaalla. Näin ei onneksi ole käynyt ainakaan vielä, mutta tällä viikolla on tehnyt kauheasti tupakkaa mieli ja niin on kyllä suklaatakin. Mutta mihin tunteeseen sitä suklaata sitten aiemmin olen syönyt? Väsymykseen. Se on ihan ykkönen. Sillon kun on väsynyt, niin mikään ei ole niin ihanaa kun pötkähtää sohvalle mussuttamaan suklaata. Enkä nyt tarkoita fyysistä hohhoijjakkaa-väsymystä vaan sellasta, että asiat rullaa kauheaa vauhtia ja oma pää ei pysy mitenkään perässä. Olen myös palkinnut itseäni tosi paljon suklaalla. "Nyt kun tämän teen kunnolla niin sitten voin käydä ostamassa suklaata". "Mie oon kyllä ollut nyt niin reipas ja ahkera, että nyt on lupa herkutella". En niinkään tarvitse sitä kun oon surullinen tai kiukkuinen, mutta sellanen lamaannuttava väsymys on jotenkin vaatinut sitä. Onneksi nykyisin on alkanut lisääntymään sellaiset tilanteet, milloin ei ole ollut mitään tunnepuolen pakkoa syödä sitä. Esim. synttärikahveilla oli ihana herkutella ja töissä saamani pääsiäissuklaamuna meni suuhun sen kummemmin tunnetiloja miettimättä.  Tällainen suklaan syöminen on miusta ihan ok. MUTTA. Olin päättänyt, että tällä viikolla suklaata en syö. Joten huono omatuntohan siinä sitten kolkutteli. Ajattelin kuitenkin etten ehkä jaksa tehdä niin suurta numeroa kaikesta mahdollisesta ja annoin asian olla. Eihän nyt yhdeltä pieneltä ihmiseltä voi vaatia liikaa kerralla? ;)

suklaa rauhoittaa....ko?

Tänään olin koko päivän pihahommissa, joka miun kohdalla tarkoittaa suurimmaksi osaksi epätoivoista pään pyörittelyä kun en tiiä mitä pitäisi tehdä. Välillä kävi appivanhemmat kahvilla ja siinä välissä tein pannaria ajatuksena, että se makeanhimo sillä häviäisi. Ja pyh, kahvinkin jälkeen teki suklaata mieli. Menin takaisin pihalle äheltämään ruusupuskien juurelle ja sitten kokeilin syödä kunnon ruokaa. Jospa se onkin nälkä eikä suklaanhimo? pyh, ei auttanut. Ei auttanut veden kittaaminenkaan. Lopputulos: lähdin kylälle ihan vaan hakemaan suklaata. Ajoin melkein 10km/suunta, ihan vaan suklaan takia. Kävin samalla tankkaamassa auton, ettei nyt ihan pelkästään suklaaralliks menis. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että suklaan takia mie sinne ajoin. Nyt minnuu odottaa sauna, jonka jälkeen pötkähdän sinne sohvalle mussuttamaan suklaata. Ihan vaan mieliteon takia. Ja todennäköisesti myös kohtuuhyvän riippuvuuden takia. Mutta tupakkaa en aio polttaa enkä aio tänään syödä koko levyä kerralla. Ennen onnistui sekin alle tunnissa ;) 

Mihin tunteeseen te syötte herkkuja?

tähän pyritään, nautiskelemiseen!

"Onnen liikkeet koettelevat ystävien luotettavuutta." — Cicero

Se on kyllä harmillista kun harrastaa olevinaan niin paljon, ettei ehdi harrastaa mitään. Kuluneen viikon aikana on tapahtunut todella paljon, mutta mitään en ole ehtinyt tehdä. TÄH :D Kaikki alkoi viime perjantaina, kun ehdittiin salille vasta klo 20 illalla. Se on muuten jännä, että perjantai-iltana sali on ihan tyhjä, mutta kokeilepa mennä maanantaina.... ;) Edellisestä blogikirjoituksesta sisuuntuneena päätin salilla rääkätä käsiä, en meinannut ulko-ovea saada auki kun salilta lähdin... tehtävä siis suoritettu. Lauantaina suunnattiin kaupunkiin vähän ennakkojuhlimaan miun synttäreitä, matkalla käytiin moikkaamassa kummitytön perhettä. Sunnuntai menikin sitten ihan täysin synttärihuumassa.

Maanantaina oli vuorossa töihin paluu iltavuorolla. Myös tiistaina oli iltavuoro. Eli kahtena päivänä oli aamupäivä vapaata. Mitä silloin tein? En niin yhtään mitään. Mutta keskiviikkona kun työt alkoi klo 8.30, niin SITTEN tämä tyttö päättää lähteä aamulenkille! Oliko tässä järkeä? OLI! Kevään ja kesän tulo on toki ihanaa aikaa, mutta täällä metsäteiden keskellä asuvaa ärsyttää kun tiet on yhtä löllöä mutaliejua. Juoksulenkille en ole päässyt aikoihin. Joten oon jo useamman päivän tarkkaillut säätiedotuksia ja kytännyt millon tulee pakkasyö. Ja se tuli viime yönä. Tänä aamuna kello soi 06.00 ja klo 06.10 olin Saran kanssa jo ulkona. Laitoin edellisiltana lenkkivaatteet valmiiksi ja päätin, ettei tästä päätöksestä aamulla luisteta. Kellon soidessa kirosin omia typeriä ideoitani, mutta sitkeästi kampesin itseni ylös. Ja kyllä kannatti! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, maassa oli kuura ja tiet oli sopivasti kohmeessa. Kyllä kelpasi jolkotella menemään! Kävin reilun puolen tunnin lenkin ja vielä piti sisältä käydä kamera hakemassa ja ottaa pari kuvaa aamuisista lenkkimaisemista. 

Pilvetön taivas, klo 06.45.

Koti <3

Lenkin jälkeen suihkuun, aamupalaksi kaurapuuroa ja raejuustoa, ja klo 08.00 lähdin ajamaan kohti työmaata. Hyvällä mielellä pystyi Sarankin jättämään päiväksi kotiin kun tiesin, etten töitten jälkeen ehdi sitä lenkittämään ja nyt se oli saanut juosta pitkin metsiä aamun. Töitten jälkeen sain siis lisää synttärivieraita kun kaksi ystävää tuli toisen ystävän pienen pojan kanssa käymään. Toivat synttärilahjaksi miulle ihan ikioman kahvakuulan!!  Ja se on violetti ja hirmusen söpö. hih. Sainpa muutaman taimenkin, tomaattia ja paprikaa. Tuli ihan tarpeeseen kun omat kasvuviritelmät (joista oli mainintaa aiemmin) kuoli ennen kuin ehtivät edes syntyä :D Ystäväiset eivät saaneet synttäriherkkuja, olin sen toiselle jo etukäteen infonnut, että herkkuja en taas syö ja toinen kysyi eilen, onko herkkulakko menossa vai saako tuoda? :D Ilmeisesti hädässä ja herkkulakossa ystävät tunnetaan, sillä tulivat kuitenkin käymään ja toivat mukanaan kasvispiirakkaa!

Tällä viikolla olen siis yrittänyt syödä taas paremmin. Viime viikolla lomailin syömistenkin suhteen ja loppuviikosta olo oli aika kurja. Väsytti, kiukutti ja nukuin huonosti. Se on kyllä jännä miten elimistö reagoi ruokavalion muutoksiin. Viime vuonna pudotin muutaman kilon painoa Jutan dieetillä ja siitä jäi mieleen erityisesti ruokarytmin tärkeys. Eli nyt pidän taas ennen kaikkea kiinni siitä, ettei ruokailujen välillä ole yli 4 tuntia. Se toimii miun kohdalla. Maanantaina tulin iltavuorosta, kello näytti 21.30 ja mie olin syönyt viimeksi klo 16.00. Siihen nälkääni ja väsymykseen hotkaisin sitten kotiin tultua päihkinöitä, banaania, keksejä ja siihen päälle vielä pari leipäpalasta. Niin. Väsymys on aina ollut miulla se tunne mihin syön. Siitä tunnesyömisestä ajattelin kirjottaa nyt loppuviikosta ihan oman tekstin. En halua, että olen kiukkuinen joten kiltisti suunnittelen ruokia ja pakkailen ruuat mukaan töihin. Ei sitä turhaan sanota, että "hyvä ruoka, parempi mieli". Viikonloppuna kävin shoppailemassa Punnitse&Säästä- kaupassa ja ihastuin sieltä ostamaani salaattisiemensekoitukseen. Lounassalaatin päälle kun laittaa siemeniä niin kylläpä saa makua.

tonnikala-raejuusto-vihreäsalaatti, päälle siemet ja oliiviöljyä --> NAM!

 
Teen aina töihin mukaan smoothien, jonka juon välipalana. Uutena tuttavuutena pirtelöön on päässyt mukaan kookosmaito! Smoothiessa siis maitorahkaa 250g, banaani, ananasta ja kookosmaitoa. Vielä kun lisäisi jotain marjoja niin johan olisi terveellinen välipala!

Jonkin verran arvon, pitäisikö huomennakin aamulla pyyhältää lenkille ennen aamuvuoroa. Ainakin heräisin! Työpäivän jälkeen on tulossa jälleen ystäviä kylään. Perjantaina ja lauantaina on vapaapäivät, luvassa silloin salia ja ratsastusta! 

Ylihuomenna tulee täyteen 8 viikkoa ilman tupakkaa. Pari viime päivää on ollut aika hankalia sen suhteen, mutta periksi en anna p*rkele! Alkuajat imeskelin jatkuvasti sisuja tms. pastilleja ja ne jäi pikkuhiljaa pois...toissapäivänä oli pakko etsiä sisurasia käden ulottuville :D Onneksi tiedän, että tämäkin hankala kausi menee ohi eikä miun tarvitse polttaa. Sittenhän se vasta harmittaisikin. 

Tällä viikolla miut on tehnyt erityisen onnelliseksi miun ystävät <3 Oon huomannut, että miulla on paljon ystäviä jotka kannustaa tässä elämänmuutoksessa. Kiitos.

Yksi parhaista ystävistä, ainakin parasta lenkkiseuraa <3

"Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on." - Demokritos

KOTI. Se on tehnyt miut nyt kuluneella 

Takka <3

 viikolla erityisen onnelliseksi. Taisi viikonloppureissu tehdä tehtävänsä ;) Ei vaan, koti on miun turvapaikka. Kotona voin olla juuri sellainen kun olen. Toki tähän vaikuttaa myös kanssaeläjä A, jonka edessä ei tarvitse esittää mitään. Tunnustan kyllä ennen olleeni "vieraita tulossa- stressaaja". Yllätysvieraita olen vihannut aina. Kun kuulin, että vieraita on tulossa niin hirveä stressi-paniikki-ahdistus alkoi, onko koti siisti? onko tarjottavaa? En tiedä mistä tämän olen oppinut, en muista lapsuudenkodissani olleen mitään erityistä stressiä jos vieraita kävi. No joka tapauksessa, tästä tavasta olen viimeisen vuoden aikana yrittänyt päästää irti ja omasta mielestäni ihan kohtuullisen hyvin siinä myös onnistunut. Olen alkanut ajattelemaan, että ehkäpä ne vieraat oikeasti tulevat tapaamaan meitä, eikä tarkistamaan onko nurkissa pölyä tai miten paljon kaapeissa on herkkuja.  Jos itse joskus harvoin lähden käymään ystävän tai sukulaisen luona, niin lähden kyllä ihan vain sen takia, että todennäköisesti on kulunut jo pitkä aika siitä kun on viimeksi kuulumisia vaihdettu. Miksei siis muutkin ihmiset ajattelisi samoin? Ja sitä paitsi, miun koti on ihana, myös silloin kun se on vähän sekainen <3 

Leivinuuni <3

Kuluneelle lomaviikolle on mahtunut paljon naurua ja onnen hetkiä, auringon paistetta ja pohdiskelua. Tein siis kerrankin viisaasti alkuviikosta ja lepäsin, ja keskiviikkona ei ollut tukkoisuudesta tai kurkkukivusta tietoakaan! Kävin päivällä ratsastamassa, ihana oli touhuilla tallilla ihan yksin ja kuunnella heppojen hörinää. Ratsastaessa keskityin omaan istuntaan ja keskivartalon hallintaan. Hevonen sai juosta, mutta miulle tuli enemmän hiki siinä touhussa :D Eilen kävin pyörähtämässä työpaikalla ryhmätyönohjauksessa, josta sai taas tsemppiä omaan työssäjaksamiseen ja uusia ideoita työssä kehittymiseen. Ihanaa oli nähdä työkavereita ja istahtaa alas porukalla,  kuulla mitä kenellekin kuuluu ja miettiä miten saadaan työtä vielä kehitettyä. Varsinkin se kuulumisten vaihtaminen jää monesti tekemättä kiireisen työpäivän aikana. Taas huomasin ihmetteleväni, miten hyvä tuuri miulla on käynyt kun olen päässyt juuri tuonne töihin. Opiskeluaikana haaveilin juuri tuon tyyppisestä työstä, mutta ajattelin pääseväni sinne vasta joskus pitkän ajan päästä, en todellakaan heti valmistuttuani.  Työnohjauksen jälkeen pääsin illalla katsomaan Sami Hedbergiä, kaksi tuntia naurua sai aikaan kipeät vatsalihakset ja välillä huomasin nauravani vedet silmissä. Kylläpä rentoutti! 

Tänään heräilin aamulla jo hyvissä ajoin, 8.30. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että vapaapäivänä heräisin ennen klo 11, mutta nykyisin on ihme jos saan nukuttua 10 asti. No tänään oli kello soimassa ja aamupalan jälkeen suuntasin naapuriin laskemaan ponit ulos. Tiesin kotona odottavan siivouspäivän, eikä olisi millään huvittanut, joten jäin sitten naapuriin siivoilemaan tallia. Se on kyllä kumma, että lähes sama homma mikä on kotona, kiinnostaa enemmän jossain muualla. Sama on esimerkiksi kahvakuulaamisen kanssa. Vaikka välillä on ollut kasvakuula kotona lainassa, niin eipähän tule tehtyä. Tallia siivotessa sain hartioita vähän verryteltyä ja ajattelin, että isäntäväellä on kivempi tulla töistä kotiin kun on jo tallityöt tehty. 

Sarakin muistaa aina levätä :)

Kotiin tultuani laitoin molemmat uunit lämpeämään, pesin pyykkiä, ja sain jonkun ihmeellisen inspiraation järjestellä keittiön kaapit. Ilmeisesti elämä ilman tupakkaa on tylsää ja tekemistä pitää keksiä mitä ihmeellisimmistä asioista ;)  Huomenna muuten tulee 6 viikkoa ilman tupakkaa. Se on 1.5 kk. En ole aikuisiällä ikinä ollut näin pitkään polttamatta. Ja elossa ollaan yhä! Suosittelen tupakoitsijoita haastamaan itsenne, on nimittäin nyt melkoinen voittaja-fiilis! 

Illalla lähdetään vielä A:n kanssa salille, pitkästä aikaa. Tällä viikolla en oo käynyt kertaakaan, enkä oo muuten missään ryhmätunnillakaan. Hui :D Ohjelmassa salilla on tänään yläkropalle treeniä. Haluan saada vahvat kädet. Yhtenä iltana kotona nostin käsipainoa ja huomasin, miten vasemmassa kädessä on yhä heikommat voimat. Historiastani kerrottakoon, että v.2007 yhtäkkiä jostain tuntemattomasta syystä vasemmalta puolelta kropastani hävisi osittain liikuntakyky ja voimat, ja tilalle tuli hermosäryt. Opettelin uudestaan kävelemään ja käyttämään vasenta kättä (olen vasenkätinen) ja pitkän kuntoutuksen jälkeen hermosärytkin lähti pois. Mutta harmittaa silti huomata, että vasen käsi on yhä heikompi kuin oikea, vaikka sen pitäisi olla päin vastoin. Mutta toisaalta se on pientä siihen verrattuna, että ennen en saanut edes leikattua juustoa vasemmalla kädellä. Enpä olisi silloin uskonut, että jonain päivänä voin harrastaa kuntosalilla käymistä, kahvakuulaamista ja oikeastaan ihan mitä vaan! Kaikella on tarkoituksensa ja nykyään osaan kyllä arvostaa liikuntakykyäni ja olla siitä onnellinen. Ja kai tuon käden saa vielä vahvemmaksikin, nyt on kuitenkin "vasta" 7 vuotta mennyt? ;) Koko loppuelämähän tässä on aikaa sitä treenailla. 

Jos en merkkaa suunnitelmia ylös, ne voi helpommin jättää tekemättä ;)

Haaste lukijalle: mistä olet ollut tällä viikolla onnellinen? mikä sai hymyn huulille? jos se on ollut toinen ihminen, kerroitko sen hänelle?

 

Pahoittelut pitkästä tekstistä, oli näköjään paljon asiaa :)
 

Tässä kasassa on Urmas ja Valtsu, viikonloppuna otetaan rennosti! Hyvää viikonloppua kaikille :)

"Kaikki hauska on hyvää vatsalle!" - Muumimamma

Ihana nauruntäyteinen ja rentouttava viikonloppu takana! Nyt ollaan menossa jo tiistaissa, mutta miun ajatukset on yhä viikonlopussa. Kyllä teki hyvää heittää vapaalle, olla miettimättä syömisiä ja nauttia herkuista, löhöilystä ja shoppailusta :) Perjantaina aamulla oli kotona -11 astetta pakkasta, joten kyllä tuntui Helsingin +10 lämpimältä! Perjantaina vaan oltiin, vuokrattiin Leijonansydän- leffa (suosittelen!), tehtiin tortilloja ja syötiin suklaamunia. Lauantaina oli shoppailupäivä ja olin siskolle yllätykseksi varannut meille ajat virkistävään kasvohoitoon! Ihana oli kaupunkipäivän jälkeen hengähtää hetki hemmotteluhoidossa. Tämän jälkeen lähdettiin illalla kaupungille syömään ihanaan nepalilaiseen ravintolaan rautatieaseman viereen ja aiheutettiin siellä hämmennystä naurukohtauksella. Jos nauru pidentää ikää niin varmasti tuli taas monta lisävuotta! Illan päätteeksi oli vielä ohjelmassa leffaa ja irtokarkkeja. Sunnuntaina sadepäivänä käytiin Ateneumissa Tove Janssonin näyttelyssä joka ylitti odotukseni! Muumifani sai taas syvennettyä muumi-tietouttaan. Vai olinko ainoa joka ei esimerkiksi tiennyt, että Nuuskamuikkusen esikuvana on ollut Tove Janssonin rakastaja? :) Sade loppui illalla kahdeksan aikaan jolloin päästiin lenkille nauttimaan ihanan raikkaasta ilmasta. Lenkin pituudeksi tuli n. 8km Arabianrannan ja vanhankaupungin kosken kautta. Siskolla on niin pitkä askel, että meikäläinen sai hölkätä suuren osan matkasta, että pysyin perässä! Kaiken kaikkiaan reissu oli enemmän kuin onnistunut :) Tein reissun parhaista paloista kuvakollaasin, johon kuuluu myös siskon kissat Miina ja Lumi <3 Nekin otti rennosti viikonlopun. Lauantaiaamuna oli ihana herätä kun aamupala oli valmiina ja sunnuntaina tehtiin sateisen päivän päätteeksi kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja strösseleillä. NAMNAM <3

Viikonlopun aikana huomasin, miten paljon pidän kuvaamisesta mutta kuvattavana olo on todella vaivaannuttavaa! Muutun välittömästi puupökkelöksi kun pitää olla kameran edessä. 

Huomatkaa ihanat pöllö-korvikset jotka sain etukäteen synttärilahjaksi <3

Pidin siis kolme herkkupäivää hyvällä omallatunnolla! Ja kaikille laihduttajille tiedoksi, kolme löysäilypäivää toi painoa lisää 0.5kg jotka saa kyllä äkkiä pudotettua pois ;) Ja tuli nuo herkuttelupäivät tarpeeseen! Nyt jaksaa taas miettiä mitä suuhunsa pistää. Eilen kotimatkalla tein junassa viikko-ohjelmaa, minä päivinä käyn salilla jne. Noh, ilmeisesti jokin itseäni suurempi voima on sitä mieltä, että tällä lomalla ei huhkita yhtään, sillä illalla lenkillä lensin todella lahjakkaasti kyljelleni ja tänään en uskaltanut lähteä kahvakuulaamaan kurkkukivun, tukkoisuuden ja lihaskipujen takia. Kyllä otti koville jäädä sieltä pois, sillä en pääse sinne taas moneen viikkoon kun tiistait menee iltavuoroissa. Mutta huomenna menen päivällä ratsastamaan! :) Järkeilin, että jos tänään lepään niin huomenna jaksan mennä päivällä ratsaille. Tämän illan ajattelin maata sohvalla ja juoda teetä, olla vaan. Torstaina on luvassa Sami Hedbergin Stand up- show ja perjantaina pääsen taas ratsastamaan. Salilla voisin käydä perjantaina. Viikonloppuna on taas hemmotteluviikonloppu kun pääsen hotelliin :) 

Sain muuten ostettua ne juoksulenkkarit! Adidakset, hintaan 19.95€, ei paha! Ja juoksuhousut lähti samalla matkaan, myös 19.95!€ Stadium <3 

Ehti muuten tulla jo vähän koti-ikävä vaikka olinkin vain muutaman päivän poissa. Mutta aion jatkossakin pitää huolta siitä, että välillä saan tuulettaa päätäni ihan yksin. Ihana oli istua junassa ja lukea kaikessa rauhassa. Helsinkiin saavuttuani vein kassin säilöön ja lähdin kaupungille kahville ihan yksin, olin vaan. Katselin ikkunasta ohi kulkevia ihmisiä, hengähdin. Suosittelen kaikille lämpimästi. Kotiin oli tullut kevät miun reissun aikana ja ensimmäiset leskenlehdet!

Huomasin, että krookukset olisi myös tulossa, mutta meikäläisen pitäs varmaan loman aikana vähän raivata niille tilaa...kröhöm, ei viime kesänä taaskaan iskenyt kukkapenkkien hoito- innostus niin nyt sitten saan raivailla noita penkkejä.

Urmaksella ja Saralla leikit menossa :) Urmas alotti!

Kävin hakemassa tulppaaneja tuomaan kevättunnelmaa

Miun oma muumipeikko <3

Miusta tuntuu, että loman aikana olen nauranut enemmän kuin koko talveen. Ja lomalla oon ollut vasta muutaman päivän. Huomasin reissussa, miten oonkaan kaivannut nauramista. Nyt ei mukaan lasketa sitä vieroitusoirenaurua mistä kerroin jossain aiemmassa kirjoituksesa. Tuliko miusta jossain kohtaa tosikko? Vai veikö se tupakka miun nauramisen? Vai oonko ollut vaan niin väsynyt? Oonko aiemminkaan nauranut? Oonko tosissaan ollut niin negatiivinen? Vai tuntuuko se nyt vain siltä, etten olisi nauranut? Ei muuten ole helppoa irrottautua siitä negatiivisuudesta. Mutta mie yritän, eikös se riitä? :)