Uusien tuttavuuksien kanssa jos on tullut tupakointi puheeksi, niin he ovat hämmästyneet kuultuaan, että minä olen joskus tupakoinut. Tämä tuntuu todella oudolta, eikö miulla olekaan otsassa tupakoitsijan leimaa? Itsestäni tuntuu, että olen tupakoitsijan perikuva ja ympärilläni leijuu yhä savupilvi :D
Mutta, päätöstäni en ole katunut. Joskus olen sitä kyseenalaistanut, että olikohan se kuitenkaan järkevää? En ole kuitenkaan löytänyt yhtään syytä sille miksi pitäisi aloittaa uudestaan. Ja ne kaikki terveyshaitat. Nyt säästyy rahaa. Pystyn hengittämään paremmin. Ei tarvitse suunnitella kaikkea enää tupakkataukojen mukaan. Pitkä junamatka ei enää ahdista. Olen kummitytölle esimerkkinä. Kunto on parantunut ja jaksan juosta paremmin. Ennen kaikkea: voin sanoa lopettaneeni tupakan polton. Ihan itse. Eli vastaus omaan kyseenalaistamiseeni: oli se järkevää. Ja vaikka välillä tuntuu vaikealta niin useimmiten se tuntuu ihan järjettömän hyvältä.
Eipä tällä erää muuta. Huomenna muistan ostaa lisää vihreitä sisuja, niitä tuli popsittua alkuvuodesta tupakankorvikkeena :)
Ps. olen viimeaikoina ilmeisesti ollut taas omassa itsekkäässä kuplassani. Eilen sanoin A:lle, että hän on todella ihana aviomies (ja muita kehuja jotka jätettäköön tästä nyt pois). Vastaus oli: mistäs nyt tuulee? Menin ihan hämilleni. Ei ilmeisesti tule liian usein sanottua toiselle suoraan miten paljon toista arvostaa. Kehujakaan ei varmaan ole liian usein meikäläisen suusta kuulunut. Siinäpä sitten olkoonkin seuraava haaste!