"Elämä tarjoaa vain elämän. Ihminen itse tarjoaa itsellensä kaiken muun." - Liisa Sillanpää-aho

Mökiltä, kesä on taas täällä <3

Helou pitkästä aikaa! Tarkoituksenani oli, etten kirjoita yhtään blogitekstiä ennen kuin ne kriminaalityön tehtävät on tehty. Pari tehtävää on vielä tekemättä, mutta en voinut enää olla kirjoittamatta. Niin paljon on taas sattunut ja tapahtunut ja ennen kaikkea ajatuksia tuntuu pyörivän ihan liikaa. 

Tuota otsikkoa mietin taas pitkään. Minkälaista se minun elämä sitten on? Minkälaiseksi minä itse olen sen tehnyt? Vapaa päivinä ei voi enää nukkua pitkään, harrastukset on minimissä. Asioita pitää tehdä kiireellä, eikä väsynyt pää jaksa pysyä perässä. Monesti pyörinkin vain ympyrää ja kauhea kiire on, mutta en saa mitään aikaiseksi. Paljon on suunnitelmia, toteutusta ei. Omasta kunnosta huolehtiminen ei olekaan enää niin helppoa. Mutta mitäs on tullut tilalle? Aamulla herään klo 8 siihen, kun joku vääntää nenästä ja kikattaa. Yritän esittää nukkuvaa, mutta sama toistuu. Aukaisen toisen silmän ja kuulen riemun kiljahduksen. Päivällä en ehkä ehdi tehdä omia kotitöitä, mutta voin riemuita siitä, kun toinen innoissaan näyttää miten on oppinut nousemaan seisomaan ilman tukea. Ihan itse. Tai voidaan yhdessä ihmetellä saippuakuplia. Tai silittää kissaa ja nauraa. En ehkä pääse harrastuksiin yhtä usein tai niitä ei ole enää niin paljoa, mutta väitän nauttivani enemmän niistä hetkistä nyt. Kun ei ole työvuorolistaa minkä mukaan elämää ja arkea suunnittelee, voi tehdä extempore-treffit ystävän kanssa. 

En juhli koskaan synttäreitä, mutta ystävät olivat tehneet ihanan suklaapatukkayllärin :D

Ihana pieni lounashetki mökillä.

Pienistä hetkistä koostuu tällä hetkellä meidän arki. Pieni viikonloppuloma Helsingissä teki ihmeitä viime kuussa. Pieni parin vuoron pyrähdys työpaikalla toi varmistuksen siihen, ettei sinne töihin ole vielä mikään kiire. Mukava oli käydä, mutta kyllä ne työt odottaa syksyyn. Pienet lepohetket illalla, kun laitan telkkarin päälle ja vain olen. Miten tärkeitä ne pienet hetket voikaan olla. 

On tässä blogihiljaisuuden aikana tapahtunut edistystäkin. Nyt on sovittu, että käyn ratsastamassa vähintään kerran viikossa. Ja on siis sovittu A:n kanssa, että hän potkii minua persauksille jos meinaan jäädä sohvan nurkkaan lusmuilemaan. Aloitettiin Mara-hepan kanssa kunnolla treenit ja olinkin edellisen ratsastuskerran jälkeen neljä päivää jumissa :D Ratsastus varsinkin Maralla on sellaista, missä on pakko keskittyä vain siihen hetkeen. Jos olet hermostunut, hevonenkin on. Jos istut vinossa, hevonen kävelee vinossa. Jos kiihdyt, hevonen kiihtyy. Jos rentoudut, hevonen rentoutuu. Jos keskityt, hevonen keskittyy. Yksinkertaista. Mutta ah niin vaikeaa. 

Edistystä on siis se, että olen alkanut ottaa enemmän omaa aikaa. Minun jaksamiseeni ja mielenterveyteeni vaikuttaa se, että saan ihan yksin touhuta jotakin. Oli se sitten ratsastus, kirpparilla käynti, juokseminen, blogin kirjoitus, mikä vaan. Mutta se, että saan olla ihan yksin. Aiemmin en viihtynyt yksin. Yksin vai itseni kanssa, tiedä sitten kumpaa. Mutta muistan, kun koko ajan piti olla jotain hälyä ympärillä tai ihmisiä. Nykyisen työpaikkani myötä olen opetellut olemaan myös yksin. Ehkä se liittyy itsetutkiskeluun jota olen työn ja opiskelun myötä tehnyt, ehkä itsetuntoon. Mutta olen kuitenkin todennut, että minulle se on tärkeää. Ja kyllä se vaan auttaa parisuhteeseenkin, kun molemmilla on niitä ihan omia juttuja. Jos ei osaa olla itse itsensä kanssa, niin miten voi olla oma itsensä jonkun toisen kanssa? Tai miten ylipäätään voisi olla toisen kanssa, jos ei osaisi olla itsensä kanssa? Ystäviäkin on ihana nähdä ja siitä olen pitänyt kiinni, että heitä näen, mutta se ihan oma aika. Se on tärkeää. Olen myös huomannut sen, että lapsiarkeakin jaksaa paremmin kun saa välillä pienen hengähdystauon siitä omasta lapsesta. Ihan vaikka sen pari tuntia kun käy tallilla. Pojalla on niin kivaa isänsä kanssa, ettei minua sinä aikana kaipaa ja kuitenkin hymyssä suin ottaa minut vastaan kun tulen kotiin. En muista kirjoitinko tämän jo joskus aiemmin, mutta mieleen tältä keväältä on jäänyt facebookissa kaverin toteamus "lapsiarki on parasta kun siitä pääsee joskus pois". Ja se pitää kyllä paikkansa!

Ääripäästä ääripäähän, kriminaalityön kirjat vs. muumit

Ensimmäinen äitienpäivä <3

Mitäs meidän arkeen muuta...hmmm... mökkeilykausi on aloitettu, ratsastus on aloitettu, kriminaalityön tehtävät odottaa loppurutistusta, muskari loppui, odotetaan A:n lomaa (vielä 7 viikkoa!), nukutaan edelleen yhtä huonosti kuin ennenkin...sellaista perusarkea. Ylämäkiä ja alamäkiä sopivassa suhteessa ettei ehdi tylsää tulemaan. Konsta 10 kk osaa nousta seisomaan ilman tukea, kävelee sujuvasti tuen kanssa, höpöttelee ja tavuja tulee lisää lähes päivittäin, kiipeilee ja keksii kujeita. Ihana poika se on, aina niin iloinenkin. Ei ole kyllä äitiinsä tullut siinä... Ensi viikonloppuna pääsen kaupunkiin koiranäyttelyihin ja kaupungille kahvittelemaan ystävän kanssa, näyttelyssä tulee treffattua ystäviä enemmänkin. Lähden ilman Konstaa niin voin kunnolla keskittyä toisten kuulumisiin. Ihanaa lisäjännitystä arkeen on tuonut hyvän ystävän esikoisen odotus. On ollut ihanaa fiilistellä raskautta näin "sivusta seuraajana" ja samalla käydä läpi omaa raskautta, synnytystä, vauva-arjen alkua. Ei ole enää pitkä aika kun pääsee sylittelemään pientä nyyttiä! 

Olen ottanut kirjoittamisen suhteen itselleni pari projektia/tavoitetta, toivottavasti niistä kuullaan muita kanavia pitkin tässä kesän aikana. Pihahommia riittää, parit juhlat on tulossa, ratsastuksen suhteen tavoitteeksi olen laittanut rentouden sekä hevoselle, että ratsastajalle. Eiköhän tässä saa itsensä pidettyä taas sopivan kiireisenä. Ja jos minä en saa, niin Konsta pitää huolen, että turhia ei makoilla. Täällä taidetaan siirtyä ihan kohta yksiin päiväuniin, eli päivärytmin uudelleen rakentamista on tiedossa. Myös imetys olisi tarkoitus lopetella tässä kesällä, en tiedä kummalle se tulee olemaan vaikeampaa, äidille vai pojalle. Todennäköisesti äidille. En rehellisesti sanoen olisi voinut koskaan kuvitella imettäväni näin pitkään. Mutta niin sitä on vaan menty. Hyviä vinkkejä lopettamiseen otetaan vastaan :D 

Pieni pianisti :)

Hotellin sängyssä oli kiva telmiä

Helsingin kadut näytti jännittäviltä pienen maalaispojan mielestä :)