"Ongelma ei ole ongelma. Ongelma on asenteesi ongelmaa kohtaan. Ymmärrätkö?" - Kapteeni Jack Sparrow

1.3.2016, kuva postilaatikolta kotiin päin

Hitto, että piti lukea tuo otsikon sitaatti moneen kertaan. Mutta niinhän se on! Käytän työssäni paljon vertauskuvia ja keksin niitä aika paljon omasta päästäni silloin, kun yritän saada selitettyä jotain asiaa ymmärrettävästi. Mäkilähtö-teoria on yksi käyttämistäni vertauksista. Eilen illalla nukkumaan käydessäni se jysähti. Mäkilähtö-teoria! Olen selittänyt sitä työssäni vuosien ajan asiakkaille, mutta sehän käy aivan täydellisesti minun tämän hetken elämäntilanteeseen. 

No minäpäs selitän:

Ajat autolla. Olet päässyt hyvään vauhtiin ja kaikki rullaa. Ehkä jammailet jotain hyvää kappaletta samalla. Välillä vastaan tulee mäkiä, ylös ja alas, tasaisella vauhdilla niistä mennään. Mutta joskus voi käydä niin, että joudutkin pysähtymään keskelle mäkeä. Ehkä mäessä on liikennevalot, joku törttö edessä, tai jokin muu sinusta riippumaton syy. Tai voi olla, että haluat itse pysähtyä siihen mäkeen ihailemaan maisemia tai what ever. Joka tapauksessa, kun haluat jatkaa matkaa, joudut tekemään mäkilähdön. Voi olla, että se luonnistuu ihan hyvin ja matka jatkuu, mutta toisinaan se voikin olla hankalaa. Ehkä yrität lähteä liian kiireellä? Käytät liikaa kaasua? On liukasta? Tiedättekö sen tunteen, kun yrität lähteä ja se auto vaan lähteekin luisumaan taakse päin? Se on kauheaa. Poljet kahta kauheammin kaasua, mutta eihän se auta. Polkaiset jarrun pohjaan, "voi perhana!". Kylmänhiki nousee pintaan. Joudut laittamaan radiota pienemmälle. Uusi yritys. Ei hitto, taas sama homma! Auto vaan sutii paikoillaan. Pelottaa, että nyt se luisuu sinne mäen pohjalle asti. Voi olla, että takana on jonoa huohottamassa takapuskurissa. Paineita! Soitat ehkä paniikissa jollekin, "Miten tästä pääsee pois?!?" Saat neuvoja, muttet kuuntele niitä. JooJoo. Mikä neuvoksi? 

Rauhoitu. Jos paikalle on tullut ihmisiä auttamaan, niin anna heidän levittää hiekkaa renkaiden taakse. Älä väitä, että "kyllä tästä pääsee!", jos et pääse. Hengitä. Osaat sen. Luota itseesi. Rauhallisesti vapautat jalan jarrulta, ja alat painaa kaasua. Samalla vapautat kytkintä. Ei täysillä, varovasti, kuullostellen. Lisää kaasua ja vapauta kytkin. Jos et uskalla painaa kaasua, niin auto sammuu kun nostat kytkimen. Siitäkään ei tarvitse turhautua, voit aloittaa alusta. Lopulta se onnistuu ja näin sitä mennään taas. Auto ehkä hieman nytkähtää taaksepäin, mutta siitä se nousee taas. 

Joskus elämässä tulee mäkilähtötilanteita. Minulla oli juuri sellainen. Keskellä mäkeä, en halua jäädä paikalleen, en halua valua taaksepäin, mutten tiedä miten pääsee eteenpäin. Yritin, että jos polkaisee vain kaasun pohjaan niin auttaisiko. Ei auttanut. Sudin paikallaan, meni hermo, kului aikaa ja polttoainetta. Mieletön turhautuminen. Ja kukaan ei saanut auttaa, sillä kyllähän minun pitää osata itse. Lopulta itkin, kun en tiennyt mitä tehdä. No mitä sitten tein? Pysähdyin. Hengitin. Annoin ihmisten auttaa minua, sitä hassua naista mäessä joka sutii vaan paikoillaan ja yrittää selittää, että kyllä tästä omin avuin päästään. Otti ylpeyden päälle kun en päässytkään. Kertasin kaikki aiemmat opit, muistelin miten aiemmin olen näistä tilanteista selvinnyt. Muistin, että kyllähän näitä tilanteita on aiemminkin ollut, vaikka siinä hetkessä luulin, etten näin jyrkässä mäessä ole mäkilähtöä tehnyt. Sitten tuli se sisuuntuminen, päättäväisyys. Keskittyminen, eikä vaan järjetön paniikkisutiminen. Otin syvään henkeä ja luotin, että vaikka vähän nytkähdetään taaksepäin niin siitä se kuitenkin lähtee vetämään. Ja niinhän se lähti. Taas mennään. Selvisin. Huh.

Saitteko kiinni?

Kirppislöydöt: pehmopalikat, satukirja, 3 bodya & 2 housut, 12€!

 Edellisen postauksen jälkeen mietin, että mitäs hittoa. Tässä mäessä on nyt epätoivoisesti sudittu jo tovi. Miten tästä noustaan? Sain viestin ystävältä, joka tsemppasi kovasti. Siinä luki, että "väsymys syö itsevarmuutta". Tosiaan! Olin väsymyksessäni pudonnut/pudottautunut sellaiseen marttyyrirooliin jossa itsevarmuus oli kaukainen muisto vain. Mutta tuo viesti herätti (terkkuja Satulle!). Eihän minulta ole aina itsevarmuutta puuttunut! Se oli vain väliaikaisesti piilossa. Ja tästä päästään tuohon otsikkoon. Ja sen jälkeen aloin toimia. Viime viikolla kysyin anopilta, että voiko Konsta mennä hoitoon muutamaksi tunniksi. Se tottakai sopi, ja minä lähdin käymään naapurikaupungissa kaupassa ja kirpputorilla. IHAN YKSIN. Oli ihanaa. Viime viikolla pääsin myös kahtena iltana tallille kun kävin ottamassa naapurin hepat sisälle yöksi. Pitkään ei niissä reissuissa mennyt, mutta sai aina hetken hengähdystauon omaan arkeen. Torstaina olin koko päivän yksin pojan kanssa kun A jäi töitten jälkeen humputtelemaan kaupunkiin yöksi. Pyysin apua, ja äitini tuli meille illaksi, että sain kotihommia tehtyä ja sain tehtyä itsellenikin ruuan. Selvittiin pojan ja elukoitten kanssa mainiosti yöstä ja siitä sitten tulikin aika ylpeä olo. Päivän aikana sain viestin, että seuraavana päivänä ystäväni tulee meille päivällä ja on pojan kanssa, että minä saan nukkua päiväunet. Mahtavaa! (terkkuja Ellulle!) Sainkin nukuttua yön hyvin eikä päiväunille ollutkaan tarvetta, mutta ystävän käynti piristi ja olikin tarpeellinen muuten:)

Matkaan!

Toissa yönä Konsta heräsi kolme kertaa. Se on vähän. Ihanaa. Eilen käytiin reippailemassa siten, että poika oli minulla Tulassa selässä. Sekin oli mukavaa vaihtelua, pääsi metsään. Käytiin myös päivällä moikkaamassa heppoja naapurissa. Poikaa vaan nauratti moiset elukat.

Kyllä tästä taas noustaan. Minun pitää vaan muistaa ajoittain luovuttaa oman jääräpäisyyteni kanssa. Ja koittaa laskea marttyyritasoa alaspäin. Sitten asiasta vähän toiseen, kertokaas kokeneemmat, että miten päälle päsmäröimisestä (on se sana!) pääsee? Nytkin kun olen kirjoittanut tätä, niin poika on herännyt päikkäreiltä ja tänne yläkertaan asti on kuulunut kun keittiössä on ruokailtu. Kauheasti olisi tehnyt mieli mennä avuksi syöttämään tai vähintäänkin huohottamaan niskaan ja jakelemaan neuvoja. Mutta en mennyt! Keksikööt itse omat ruokailutottumuksensa. Mutta hitto, että tekee tiukkaa olla neuvomatta. Koska minähän tiedän aina kaiken parhaiten ja vain minun toimintatapani on se ainoa oikea. Tuo oli sitten sitä kuuluisaa sarkasmia. Vai oliko? ;)