keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

"Elämässä pitää olla lämpöä, onnea ja hellyyttä." - Alfred de Musset

Noniin, nyt on kotiuduttu reissusta. Siihen saattaa sitten vierähtää tovi jos toinenkin kun seuraavan kerran päästään A:n kanssa kahdestaan reissaamaan. Kotiuduttiin siis jo sunnuntai-iltana ja sen jälkeen on arkeen kuulunut auton huoltoa ja sen laskusta seurannutta itkua, lounasta ystävien kanssa, hierojalla käyntiä, neuvolassa käyntiä ja siitä seurannutta pientä paniikkia, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle... 

Aloitetaan miun ja A:n reissusta. Lähdettiin perjantaina junalla kohti Helsinkiä jossa meitä odotti Sokos Hotel Tornista varattu huone kahdeksi yöksi. Junamatka meni yllättävän kivuttomasti johon varmasti vaikutti minun seksikäs varustautuminen tukivyöllä ja tukisukilla ;). Käytiin syömässä ihanassa nepalilaisessa ravintolassa ja otettiin pieni päiväunikooma hotellihuoneessa ennen olympiastadionille lähtöä. Stadionilla oli pientä hässäkkää istumapaikkojen suhteen ja ravasimme stadionin rappusia ylös ja alas niin kiitettävästi, että meikäläiseltä meinasi kunto loppua. Nitro Circus oli kuitenkin ihan huippu show! Lauantai alkoi tietenkin hotellin aamiaisella ja voin vannoa, ettei parempaa aamiaista ole vielä tullut Suomen hotelleissa vastaan... tuoreet sämpylät, lämmin savulohi, tuoreet hedelmät ja marjat...mmmmm....siitä suunnattiin A:n kanssa Korkeasaareen jossa menikin 3h ihmetellessä ja nauttiessa lämmöstä. Kesästä. Lomasta. Illalla huomattiin, että molemmilta paloi nahka sillä reissulla! Käytiin illalla moikkaamassa siskoani ja hyvissä ajoin kutsui hotellin taivaallinen sänky. Nukuin muuten koko yön heräämättä! Sunnuntaina käveltiin Hietsuun torikirppikselle ja käveltiin pitkin Helsinkiä. Iltapäivästä piti jo hidastaa tahtia, mutta vielä jaksoi istua 4h junassa. Kaiken kaikkiaan reissu oli enemmän kuin onnistunut, olin ylpeä omasta jaksamisestani ja siitä, miten sain pääni nollattua vauvajutuista. Teki hyvää päästä hetkeksi pois kotikuvioista. Tähän väliin laitankin kuvat reissusta, juttu jatkuu sen jälkeen...


Nitro Circus, hyvä ruoka, alkoholiton mansikkadrinksu hotellin kattoterassilla, jäätee Hietsun torilla :)

Sokos Hotel Torni, alhaalla oleva kuva hotellista on otettu kattoterassilta

Kaikenlaisia kummajaisia oli Korkeasaaressa ;)
 
Hulppeat näkymät hotellin katolta!

First Family portrait <3

Semmonen reissu. Maanantai oli tosiaan maanantai kun kävin hakemassa autoni huollosta. Sinne hävisi lomarahat... onneksi A antoi miun kiukuta aikani ja sitten rauhoitteli. Pakkohan se oli huoltaa. Tiistaina menikin kirkkaasti katsastuksesta läpi. Sen kunniaksi kävin hakemassa amppelitomaatin ja amppelimansikan ja toivon, ettei hallaöitä tule enää. Kävin tosiaan myös hierojalla tiistaina ja tunnissa käsittelyyn pääsi jalat sekä niska-hartia-seutu. Hassulta tuntui kun hieronta piti tehdä kyljeltään, mutta kylläpä se tuntui hyvältä! Jalkahierontaa en ole koskaan aiemmin kokeillut ja ihmetys olikin suuri kun tajusin miten jumissa miun jalat on olleet! Sain ohjeeksi hoitaa kipeitä jalkojani kuumilla jalkakylvyillä joihin tulee merisuolaa ja koivunlehtiä. Koivunlehdet ilmeisesti auttaa laittamaan nesteet liikkeelle. Ajattelin tänään vielä kokeilla. Sain myös kehotuksen soittaa hierojalleni jos näyttää, ettei synnytys käynnisty ajallaan. Hän on kuulemma saanut vyöhyketerapialla käynnistettyä muutaman synnytyksen ja onhan se toki keholle lempeämpää kuin lääkkeillä käynnistetty. Pitääpä laittaa korvan taakse, toivottavasti ei tarvitse olla yhteydessä ;) 

...ja sieltä sitten päästiinkin vauvan kuulumisiin. Tänään kävin neuvolassa ja edelleen kaikki on miulla hyvin. Hemoglobiini ja verenpaineet on ihanteelliset jne. Vauvallakin on kaikki hyvin, sykkeet on tasaiset ja voimakkaat ja liikkuu ahkerasti. MUTTA. Jo käynnin aluksi sanoin terveydenhoitajalle, että epäilen vauvan kääntyneen väärin päin ja tunnustelun jälkeen hoitaja oli kanssani samaa mieltä. Perätilassa toinen siellä istuskeli. Jippii. Hoitaja alkoi jo puhua sektiosta ja siitä ettei ensisynnyttäjien suositella kokeilevan perätilasynnytystä johon rääkäisin, että haluan ensin varmistuksen ultralla. Sain lähetteen äitipolille ja ensi viikon maantantaina päästään kurkkaamaan miten päin vauva majailee ja onko tarvetta käännösyritykselle. Keskusteltiin hoitajan kanssa siitä, miten on yhä mahdollista, että vauva kääntyilee itsekseenkin. Noh, käynnin jälkeen soitin tietysti paniikkipuhelun A:lle joka totesi "eipäs nyt mennä asioiden edelle vaan katsotaan tilanne sen ultran jälkeen". Niin. Sitten piti soittaa vielä toinen paniikkipuhelu ystävälle joka oli samaa mieltä. Rauhotuin. Menin kotiin, pötköttelin ja jonkin aikaa jumppailin jumppapallolla. Kas kummaa, vauvan pää ja hikka tuntui taas alhaalla! Ja nyt tässä illan aikana on liikkunut taas huimasti enkä ole yhtään kärryillä miten päin tuolla ollaan. Todennäköisesti siis ehtii kääntyä vielä monta kertaa, mutta on se kiva kuitenkin päästä sinne ultraan maanantaina. Sen ultran jälkeen päästäänkin jäämään suoraan synnytysvalmennukseen. 

Lauantaina ollaan menossa Nightwishin, Sonata Arctican ja Children of Bodomin keikalle, saa nähdä miten päin vauva on tuollaisen hevikattauksen jälkeen! :D Keikalle on tulossa paljon kavereita, ihana nähdä heitä <3 

Eikä muuten haittaa yhtään, ettei ole helle! Kesän tekee kasvit, tuoksut, äänet. Muutaman kymmenen metrin päästä pihasta bongatut karhun jäljet ja kissojen kantamat vaskitsat ulkorappusilla. Vastaleikatun ruohon tuoksu. Valoisat illat ja yöt. Oma asenne. 

Mikä sinulle kertoo, että on kesä?


1 kommentti:

  1. Kävitkin jo lukemassa minun fiilikseni kesän suhteen, eli tiedät jo mitä vastaisin :). Mutta ajattelin kommentoida, että ehdottomasti jos vauva ei oo laskettuna päivänä vielä maailmaan tullut, niin kannattaa varata aikaa vyöhyketerapiaan! Se on myös vauvalle huomattavasti lempeämpää. Nimimerkillä myös yhden synnytyksen käynnistänyt vyöhyketerapialla ;). Hyviä vointeja sinulle!

    VastaaPoista