"Et koskaan tiedä rajojasi, ellet ylitä niitä."- William Blake

No niin, nyt alkaa sormet ja nivelet olla sen verran toipuneita Sonisphere-festareiden kylmyydestä, että voi taas vähän kirjoitella. Aihe on ollut jo viikon mielessä, ei vaan ole löytynyt aikaa kirjoittamiselle. Löysin youtubesta alla olevan koostevideon Metallican keikasta, en ole siis itse kuvannut sitä :)

 

Eli alkuviikosta matkustettiin VR:n kyydillä Helsinkiin katsomaan Metallicaa, Danzigia ja Slayeria. Reissu oli kaiken kaikkiaan onnistunut, mitä nyt Hietaniemen rannalla oli jäätävän kylmä ja vettä satoi lähes koko festarin ajan. Mutta mieli oli koko ajan hyvä ja naurua riitti päivän aikana. Metallican keikalla, 28 000 ihmisen ympäröimänä tunsin suunnatonta onnellisuutta, "VAU, oon ihan oikeasti METALLICAN keikalla". Kylmyyskin unohtui, sillä ei ollut väliä. Illan jälkeen oli ihana päästä hotellille kuumaan suihkuun ja nukkumaan. Ja seuraavan aamun aamupalaa ei voittanut mikään. Ehdin treffaamaan pikaisesti siskoakin ennen junan lähtöä. Junassa sitten takaisin tullessa vieressä istunut porukka alkoi juttelemaan "meidän porukan" kanssa. Tämähän on aika erikoista. Tiedättehän, junassa "pitäisi" istua ihan hissukseen, näppäillä niitä älypuhelimia ja jos puhelin sattuu soimaan niin sitten siihen kuiskaillaan. Mutta kylläpä nyt junamatka meni nopeasti uusien ihmisten kanssa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Yritin jossain välissä lukea kirjaa, mutta keskittyminen herpaantui toisten juttuja kuunnellessa ja ajattelin, että kirjoja ehtii lukea myöhemminkin. Junasta pois hypätessä toivoteltiin toisille hyvät kesät ja loppumatkat. Todennäköisesti ei näitä ihmisiä enää nähdä, jos ei satuta joskus uudestaan samaan junaan.

Tämän jälkeen aloinkin miettiä suomalaisten sosiaalisuutta. En itse koe olevani mitenkään sosiaalinen ihminen, oikeastaan lähtökohtaisesti en pidä uusista ihmisistä. Uusiin ihmisiin on hankala tutustua. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, onko se tosiaan niin, että uusiin ihmisiin on hankala tutustua vai onko vain minuun hankala tutustua? Teen työtä sosiaalialalla, mutta siellä ei ole hankala jutella uusien ihmisten kanssa. Se on oikeastaan aika luontevaa. Mutta siellä on työrooli suojaamassa ja harvemmin keskustelu liittyy minuun. Pitäisikö tässä sitten syyttää nyky-yhteiskuntaa? Viestitään netin ja puhelimen kautta. Harva enää puhuu puhelimessa, laitetaan viestejä. Omista elämänmuutoksista ja ylipäätään elämästä ei keskustella, vaan niitä varten perustetaan blogi ja näpytellään kaikki kertomisen arvoinen sinne. Mökkiydytään jonnekin metsän keskelle pienelle paikkakunnalle ja... no ei ehkä kuitenkaan :) 

Tuttujen ihmisten kanssa höpöttelen ja olen saanut kommenttia, että puhun todella paljon. Tämän olen sitten monesti nykäissyt jalkapallon kokoisena herneenä nenääni ja huomannut usein miettiväni "puhunkohan nyt taas liikaa?". Ehkä tämäkin on osaltaan rajoittanut uusissa sosiaalisissa suhteissa ja hankaloittanut tutustumista. Ulkomailla ihmiset tulevat usein juttelemaan, Keski-Euroopassa se ei ole mitenkään outoa. Siinä rajoittimena miulla on kielitaito, ei niinkään sen puute, en vaan uskalla puhua englantia. Niin no, miten uskaltaisin puhua vieraille ihmisille englantia jos en puhu suomalaisille suomea? 

Haluaisin kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin, jutella ja keskustella. Eihän siinä tarvitse sydänystäviksi tulla, mutta sellainen "perus" small talk- taito olisi mukava hallita. Alan siis viedä itseäni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja harjoitella sitä. Luotan vastaisuudessa siihen, että jos puhun innostuttuani liikaa niin muut sitten kohteliaasti mainitsevat siitä. 

Viimeisen vuoden aikana olen ylittänyt itseni useasti ja kokeillut uusia asioita, mennyt yksin ryhmäliikuntatunneille, aloittanut ratsastuksen uudestaan, kohdannut oman pään ja omat tunteet ilman tupakkaa... nämä asiat voi olla monelle pieniä asioita, mutta miulle ne on ollut huikean isoja! Ja paljon on vielä suunnitelmissa tälle vuodelle, kesäkin on vasta aluillaan :) Ja niiden uusien asioiden ei tarvitse olla mitään maata mullistavia. Eilenkin ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni hevosella kärryillä ihan itse, oli ihan mahtavaa! Aika paljon jännitti, mutta ehkä senkin takia se oli niin kivaa kun sai kokemuksen "mie pystyn tähän".

Ai niin, enää en sano, että "lopetin polttamisen helmikuun loppuun" vaan se on vaihtunut lauseeseen "minä en polta". Silläkin on mieleen ihmeen suuri merkitys. 

  Milloin te olette viimeksi kokeilleet jotain uutta? :)