perjantai 2. toukokuuta 2014

Minut on haastettu!

Kaikki tietää facebookissa arkikuvahaasteet. Itse kuulutin siellä kovaan ääneen etten mihinkään haasteisiin lähde. Kuitenkin kun huomasin blogin kommenteissa saaneeni blogihaasteen, taidan pyörtää puheeni. Eli homman nimi on se, että Elina laittoi haasteen omasta blogistaan Kasvun ilo! ja haasteen säännöt menee seuraavasti:

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
  6. Ei takaisin haastamista 
Todella kiva idea, löytää uusia blogeja luettavaksi. Elinan blogi oli uusi tuttavuus jota jään kyllä seuraamaan. Kannattaa käydä kurkkaamassa! 
 
Mutta siihen haasteeseen:
11 asiaa minusta:
1. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta heavykeikoilla olen vieraillut eniten. 
2. Muutama vuosi sitten päätin, että joskus vielä kirjoitan kirjan.
3. Pelkään ampiaisia ja ukkosta.
4. Olen todella huono valehtelemaan. Yleensä pokka pettää jos yritän.
5. En enää pysty katsomaan kauhuelokuvia.
6. En osaa kuvitella eläväni ilman eläimiä.
7. Nykyisin nautin jos olen hetken ihan yksin, ennen ahdistuin siitä.
8. Koen olevani unelma-ammatissani.
9. Olen aiemmin ollut muutosvastainen, nyt olen hieman rohkaistunut uusille asioille.
10. Olen oppinut, että elämää ei voi ennustaa. Välillä huomaan kuitenkin yrittäväni :)
11.  Aika harvoin mietin mitä muut ajattelevat päätöksistäni, minusta tai elämästäni.   Miettikööt mitä haluavat :)

11 kysymystä haastajalta:
1. Paras vuorokauden aika? Ilta. Kesäiltana grillausta, uintia ja saunomista tai syysiltana kynttilöiden polttoa ja kirjan lukemista... kaikki illat käy!
2. Mistä unelmoit? Unelmoin joskus omistavani kesämökin Skotlannissa.
3. Kahvi vai tee? Riippuvuus sanoo kahvi, mieli haluaisi sanoa tee.
4. Mitä ruokaa laitat mieluiten? Oon tosi huono laittamaan ruokaa, mutta pizzaa on mukava tehdä
5. Mistä olet kiitollinen? Tämän hetkisestä elämästä. Perheestä, kodista, liikuntakyvyn palautumisesta, ystävistä, kaikesta.
6. Missä haluaisit olla juuri tällä hetkellä? En missään muualla, koti on hyvä <3
7. Mistä et pidä? Aikaisista herätyksistä
8. Miten rentoudut? Lähden metsään kävelemään tai piiloudun nojatuoliin peiton alle lukemaan hyvää kirjaa
9. Minne haluaisit matkustaa? Seuraavia matkakohteita voisi olla Itävalta, Sisilia, Sveitsi, Kalifornia, Australia, Uusi-Seelanti... Kaikki käy! Tai no nyt valehtelin, lähi-idän voisin jättää väliin.
10. Jos saisit kolme toivetta, mitkä ne olisivat? 
 1. Läheisilleni terveyttä ja onnellisuutta
2. Itselleni kärsivällisyyttä
3. Tietenkin kolme uutta toivetta :P
 11. Tämä kysymys oli haastajalta unohtunut, jos jotain se häiritsee niin kommentteihin voi kysymyksen laittaa :)

 
11. kysymystä haastetuille:
1. Millaista musiikkia kuuntelet?
2. Huono tapasi?
3. Suosittele hyvää kirjaa?
4. Mikä on parasta kesässä?
5. Lempi elokuvasi?
6. Mitä tavaraa ilman et voisi elää?
7. Mitä uutta on elämässäsi 5 vuoden kuluttua?
8. Lapsuuden haaveammattisi?
9. Millainen blogi herättää mielenkiintosi?
10. Positiivinen asia itsessäsi?
11. Mistä olet tänään ollut onnellinen?

Haasteet lähtee seuraaville blogeille:
Project...ME! 
Kun haaveet muuttuvat todeksi 
Maailma kutsuu - oletko valmis?  
Kotia kohti
* 
 
En nyt saa haastettua tähän enempää blogeja kun kaikilla muilla on yli 200 lukijaa. Mutta laatu korvaa määrän, eikö? ;)

4 kommenttia:

  1. Hih onnea haasteeseen. Itsekin tuli tehtyä kyseinen haaste ja oli kyllä yllättävän hauska :) facebookki haastetta en sitten saanut tehtyä millään :D erikoista

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Ensi viikolla on vain aikaa, sit alkaa postauksia valumaan ikkunoista ja ovista! ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitosta haasteesta. Toivottavasti ensi viikolla löytyisi aikaa keskittyä siihen kunnolla. :)

    VastaaPoista
  4. Siis olin unohtanu viimeisen kysymyksen, no... Tekevälle sattuu :). Kiva kun otit haasteen vastaan!

    VastaaPoista