maanantai 24. maaliskuuta 2014

"Aikaa on täysin riittävästi. Kyse on vain tehtävien tärkeysjärjestyksestä." — Peter Drucker

Pikainen päivitys pitkän työvuoron jälkeen. Otsikkoon viitaten, miulla ei ole koskaan niin kiire mihinkään etten ehtisi syödä aamupalaa. Se on miun päivän tärkein ateria eikä mikään ole niin ihanaa kuin vapaa aamu jolloin saan syödä sitä aamupalaa vaikka tunnin kun mihinkään ei ole kiire. Eilen aamulla yllätin itseni ja A:n tekemällä aamiaiseksi lettuja! Eikä nyt ollut kyseessä mitkä tahansa letut, vaan miun uudet suosikkiletut joihin ei tarvita yhtään rasvaa tai sokeria. Lettujen kaveriksi sulatin mansikoita ja mustikoita. Ohjeita katselin netistä ja sovelsin sitten oman :) Täyttäviä ne ainakin on, hyvän startin sai iltavuoroon!

Eniten näissä letuissa yllätti niiden helppous paistamisessa. En saanut menetettyä hermojani, mikä on ihme varsinkin aamulla jos en ole syönyt aamupalaa.Aluksi ihmetytti kun taikina oli niin paksua, mutta pannulla se sitten käyttäytyi ihan loistavasti.

Mutta siis ohjeeseen:

Terveelliset aamiaisletut kahdelle

1 banaani
2 kananmunaa
n. ½ dl mantelijauhetta
2 dl kaurahiutaleita
1.5 dl maitoa (rasvaton käy, testasin)
1 dl raejuustoa
½ tl suolaa

Survoin kaikki ainekset Smoothie Twisteriin ja surautin taikinan valmiiksi... ja paistoin tietenkin oliiviöljyssä :) NAM NAM! Jos innostutte kokeilemaan niin kommentoikaas tänne miten onnistu :)

Keksin myös viikolla uuden smoothien, johon tulee purkillinen maitorahkaa, tyrniä (1dl), ananasta ja lusikallinen hunajaa... laitoin kerran sekaan myös banaania ja hyvin sekin sinne sopi :)


Nyt mie kokeilen saisinko nukuttua ihan pienet päiväunet, että jaksais illalla salilla tehdäkin jotain. Tämän viikon liikkumisista odotan eniten torstain zumbaa, minne on ihana päästä pitkästä aikaa, sekä lauantain ratsastusta :)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, nauttikaa keväisistä ilmoista :)


2 kommenttia:

  1. Mä olen kauan aikaa mettästäny terveellisiä aamupala lettuja. Netti on kyl pullollaan näitä kananmuna+banaani lettuja mutta niissä maistuu banaani liikaa mun makuun. Päätin sit kokeilla tätä ja ai että ku nää on hyviä! Pakasteesta mustikoita ja loraus vaahterasiirappia tai hunajaa vielä päälle :) teen näitä usein vloppusin ku ei oo mikään kiire mihinkään, saa syödä ja heräillä kaikes rauhas ja nauttia hyvästä aamupalasta :) systeriki tykästy näihin, maku on hyvä ja rakenne on kuulemma paljon parempi ku perus aamupala letuis. Alanki tästä tekemään aamupalaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, mukava kuulla, että onnistuu muillakin :) Kiitos kommentista!

      Poista