"Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat" - Muumimamma (kirjassa Muumipappa ja meri)

Iltalenkillä 14.4.2017 klo 20, ihanan valoisaa!

Äiti-ihmisen oma aika. Sitä minä ainakin tarvitsen ja sitä olen viimeaikoina ihan kiitettävästi saanutkin. Ja kyllä sitä omaa aikaa tarvitsee jokainen, olipa äiti tai ei. Meidän arkeen ei muuten sen kummempia kuulu, ihanan tasaista tallaamista ja keväästä nauttimista. Tai siis nautitaan heti, kun kevät tänne kunnolla saapuu... tänään satoi lunta ja pakkastakin oli useampi aste. Mutta siitä omasta ajasta, niin sitä olen ihan tietoisesti ottanut. Sen ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, mutta esim 30min kävely hiljaisessa metsässä voi tehdä mielelle ihmeitä. Olen harjoitellut myös sitä, että kesken kävelyn pysähdyn hetkeksi. Kuuntelen hiljaisuutta. Ei kuulu mitään. Se on kyllä ihanaa, kun omat ja koiran askeleet on ainoat, mitkä kuuluu hankea vasten.  Ja lyhyt kävely voi tehdä ihmeitä kehollekin, jos laittaa lenkillä kropan töihin. En ole käynyt aikoihin salilla ja siitä syystä olen itselleni sanonut, että olen huonossa kunnossa. Mutta nyt olen yhdistänyt lenkkeihin jotain pientä lisäpuuhaa, kuten tänään esimerkiksi askelkyykky-kävelyn. Ai jestas kun reidet huusi hoosiannaa sen touhun jälkeen! Ja tein kotona vielä vatsojakin. Hyvä minä. 

Töissä pääsin pari viikkoa sitten itselleni uuteen tilanteeseen, kun olinkin kameran "väärällä" puolella, eli kuvattavana. Kuvaus oli osa yhtä voimauttavan valokuvauksen projektia (Googlaa voimauttava valokuvaus, jos termi on vielä tuntematon!). Kuvattavana olo oli mielenkiintoista, löysin itsestäni jälleen hyvin kriittisen puolen ja vielä kriittisemmäksi muutuin, kun selasin kuvat läpi. Epävarmuus itsestä nousi vahvasti esille ja huomasin kaikki mahdolliset virheet ja kolmoisleuat. Miksi ihmeessä? Tästä kun joskus oppisi pois. Siis siitä, että etsii heti ensimmäisenä itsestään kaikki negatiiviset puolet. Olen ollut tarkka siitä, etten pojan kuullen puhu itsestäni negatiiviseen sävyyn. Miksi en voisi tehdä samoin itseni kanssa, etten itseni kuullen puhu negatiivisesti? Nyt kun katson kuvia, niin ihan hyviä niistä tuli... 

Voimauttavaa makoilua koivun päällä tohvelit jalassa :)

Blogin kirjoittaminen tulee toivottavasti lisääntymään, sillä me päätettiin (=joudutaan) ostaa kannettava tietokone! Vanha pöytäkone sanoi sopimuksen irti, tätäkin näpyttelen töistä lainaamallani läppärillä. Konetta tarvitsen koulutehtävien tekoon ja jotenkin tuntuu, että niitä tulee tulevaisuudessa vielä olemaan. Tällä hetkellä avoimen ammattikorkean opintojakso on sujunut ihmeen helposti, ei ole vielä ainakaan tarvinnut stressaantua siitä. 

Kodin järjestely on hyvällä mallilla, tavaraa on lentänyt roskiin useita säkkejä. Aiemmin ollaan muutettu muutaman vuoden välein, niin muuton yhteydessä on luontevasti karsittu ylimääräiset pois. Kohtaa tulee 5 vuotta täyteen tätä maalaisidylliä ja alkaa nurkat ja kaapit olla jo sen näköisetkin... 

Sain eilen lahjaksi muratin joka löysi nyt aluksi paikkansa meidän keittiöstä. Saa nähdä miten käy, sillä ensimmäiset kysymykseni oli kun kasvin näin, että "mikä tää on ja mitä tälle pitää tehdä?". Palmuvehka on ainoa kasvi, joka tässä talossa on säilynyt yli puoli vuotta hengissä... mutta ainahan voi oppia uutta!


Kurakelit on täällä taas ja voitte uskoa, miten kaipaisin toista ulko-ovea meidän taloon. Suunniteltiin joskus, että kodinhoitohuoneeseen tehtäisiin uusi ulko-ovi ja terassi ulos, että sieltä pääsisi näppärästi esim kuraisen koiran kanssa suoraan suihkuun. Lottovoittoa ei meille ole vielä tullut vaikka ahkerasti lototaankin, ja kodinhoitohuoneen seinä on umpinainen. Nyt sitten näppärästi tullaan ulko-ovesta sisään kuraisen lapsen kanssa, joka ei malta riisua vaatteita vaan on ryntäämässä kaiken sen kuran kanssa ympäri taloa samalla, kun se koira tepsuttaa rapatassuissaan. Pesuhuoneeseen mennään keittiön kautta, kätevää... 

Mutta tää on tätä arkea, ja tällä hetkellä nautin tästä :)

Kurahousut, olennainen sisustuselementti!