"En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa..." sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua. "...paitsi ystäviä.."

Lenkkipolku :)

Täällä taas. Pitkä kirjoitustauko on tehnyt hyvää! 

Vaikka aurinkoa ei olekaan näkynyt taas pariin viikkoon niin mieli on ollut korkealla! Saksan reissu lähestyy, lumi on tuonut hieman valoa tänne synkkyyteen ja parit pikkujouluviikonloputkin on nyt takana. Ilokseni olen huomannut, että paino on pysynyt samassa lukemassa ja sokeririippuvuus on alkanut pikkuhiljaa väistyä. Kunto kasvaa ja uusien talvilenkkareiden myötä olenkin lenkkeillyt taas ahkerammin. 


Ystäviä ehdin nähdä vapaaviikolla ja ensi viikolla päästään juhlimaan yhden ystäväpariskunnan esikoisen nimiäisiä kummien roolissa! Samalla nähdään ensimmäistä kertaa pienokainen :) Vapaaviikkoni alussa käytiin A:n kanssa tosiaan siellä Savossa ja käytiin toisen ystäväpariskunnan luona. Valokuvaajan taitoni sai taas lisäharjoitusta kun räpsin kuvia ihanasta perheestä. Vapaaviikolla kävin myös ystäväni Satun luona kahvittelemassa ja mietittiinkin, että edellisen kerran oltiin nähty toukokuussa! Mutta mielestäni ystävien kanssa parasta onkin juuri se, ettei sillä ole mitään merkitystä millon on viimeksi nähnyt vaan juttu lähtee luistamaan heti niinkuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Reilu vuosi sitten kahviteltiin Satun luona ja minä olin aloittanut juuri liikuntaharrastukset. Satu mietti, että aloittaisiko taas saliharjoitukset. Istuttiin takapihalla ja tupakoitiin. Ajat on muuttuneet, kumpikaan ei polta, minä liikun yhä ja Satu tähtää saliharjoittelun myötä kisalavoille. Rautainen mimmi :) 
 

Työkaverini Nooran kanssa usvaisen Kolin huipulla! :)

Viikko sitten oltiin työporukalla pikkujoulua viettämässä Kolin upeissa maisemissa. Kuten jo aiemminkin olen useaan otteeseen todennut, meillä on ihan loistava työyhteisö. Koen, että me ollaan enemmänkin ystäviä keskenämme kuin työkavereita. On lupa kiukuta, kertoa huolet ja murheet, nauraa kätkättää täysillä ja tiedämme myös toistemme arkielämästä. Pikkujoulut tuolla porukalla oli aivan mahtavat. 

Eilen oltiin vuorostaan A:n työpaikan pikkujouluissa. Siinäkin työyhteisössä huomaa hyvän yhteishengen olevan läsnä ja ystävyyssuhteitakin on vuosien varrella syntynyt. 

Vaikka jokainen elää omaa elämäänsä, ihmiset muuttaa, on omat arkirutiinit ja rytmit, niin siinä härdellissä jos ystävät pysyy mukana niin ne ovat kyllä kullanarvoisia.  Ystävä on myös ennen kaikkea rehellinen. Ja toinen ei ota siitä rehellisyydestä nokkiinsa.


Ystävät ovat tärkeitä. Ystävyys on vastavuoroista, toinen ei voi pitää sitä yksin pinnalla. Osa ystävyyssuhteistani on jääneet vähemmälle huomiolle, mutta tiedän, ettei ystävyys ole mihinkään hävinnyt. Pari ystävyyssuhdetta on jäänyt matkan varrella kokonaan pois. Se harmittaa, mutta niiden suhteiden eteen tiedän tehneeni oman osuuteni. Ehkä liiankin hyvin ja itseni vieden täysin äärirajoille oman jaksamiseni suhteen. Mutta harmittaa se silti ja ikävä on niitä ystäviä. Tai ehkä lähinnä niitä yhteisiä hyviä aikoja on ikävä. 

Sara-Ystävä huolehtii uintireissulta pois <3

Mara-Ystävä <3

Koti <3

 Kyllä nuo eläinystävät on vaan niin älyttömän tärkeitä. Ollut aina. Luottamus on ystävyyssuhteen perusta ja varsinkin eläinten kanssa se korostuu. 

Tänään otin kameran käteen pitkästä aikaa. Kuvasin eläinlaumaa ja niiden leikkejä. En olisi pari vuotta sitten uskonut, että meidän Sarakin vielä ystävystyy kissojen kanssa! Loppuun siis kuvia vielä tältä päivältä.

Pitäkää huolta ystävyyssuhteistanne <3

Minä ajattelin laittaa itselleni Joulu-vaihteen silmään! Ensimmäiset joulutorttutarpeet lähti tänään kaupasta mukaan, lahjojen suunnittelu on hyvässä vauhdissa ja joululaulujakin olen jo kuunnellut. Kolmen viikon päästä ollaan jo kotiuduttu joulumarkkinoilta! 

Mikähän siinä on, että jaksan hullaantua joulusta aina uudestaan ja uudestaan? :)