Täydellisyys. Sen tavoittelu. Ai että kun siitä pääsisi irti. Itsensä hyväksymisestä siinä vissiinkin on kyse silloin, kun tavoittelee koko ajan täydellisyyttä. Tai siis paremminkin siitä, ettei hyväksy itseään sellaisena kun on. Sääli. Tunnustan olevani monesti se ihminen, joka ei olevinaan koskaan tee virheitä. Kaikki pitäisi osata täydellisesti heti. Pitkäjänteisyyttä miulla on todella vähän. Osaan myöskin täydellisesti neuvoa muita siinä, miten elämään kuuluu jatkuva itsetutkiskelu ja kaikilla on lupa tehdä virheitä. Paitsi minulla toisinaan, mutta sen jätän tietenkin sanomatta. Ja ehkä olen monesti sanonut ääneen, että minäkään en ole täydellinen ja teen virheitä, mutta sisimmässäni on kuitenkin usein kiljunut se pikkulapsi "MUTTA KUN EI SAISI TEHDÄ VIRHEITÄ". Se on jännä tunne. Tässä asiassa olen kyllä kehittynyt ja tehnyt paljon töitä, ihan täydellisen täydellisyydenhakuinen en siis kuitenkaan ole :D Menipä nyt hankalaksi... Hyvä esimerkki siitä, ettei täydellistä hetkeä koskaan tule on meidän matkat. Jos olisimme jääneet odottamaan, että rahatilanne on täydellinen niin emme olisi A:n kanssa koskaan käyneet Skotlannissa, Kreikassa, Saksassa tai Italiassa. Emme missään. Ja olisimme jääneet paljosta paitsi.
Olen antanut itselleni erilaisia lupia. Ei tarvitse aina jaksaa, on lupa olla väsynyt. On lupa olla pahalla tuulella. On lupa vetäistä mojovat itkupotkuraivarit silloin kun tuntuu, että elämä potkii todella pahasti päähän (tähän ei kuitenkaan ole lupa jäädä kiinni!). On lupa nauraa ja olla onnellinen. Lupa tehdä omia valintoja ja olla erimieltä asioista. On myös lupa muuttaa mieltään (tämä oli hankala oppia, sillä siinähän pitää nielaista oma ylpeytensä ja sanoa "hei, olin väärässä ja niinhän se asia onkin....tms."). On lupa tehdä asiat eri tavalla kuin "muut". Lupa nauttia pienistä asioista. Lupa rakastaa. Ja siis yleensä nämä luvat on voimassa, mutta koska en ole täydellinen, en myöskään aina itse näitä muista.
Ehkä tuo onnellisena olemisen lupa on ollut yllä luetelluista hankalin. Matkan varrella on ollut paljon vastoinkäymisiä, oman fyysisen terveyden menetys ja kuntoutus, läheisen sairastelut, läheisen kuolema, rahavaikeudet, ystävien vastoinkäymiset, väsymys, stressi ja sairaslomaan johtanut uupuminen. Joitakin mainitakseni. Näitä asioita joita valitettavasti jokainen ihminen kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä jossain muodossa. Kaikista elämän tuomista asioista on selvitty ja ne on osa elämää. Asiat ei ehkä menneet niin kuin minä olin suunnitellut, mutta ne meni niinkuin oli tarkoitettu. Nyt on jo useamman vuoden ajan menty eteenpäin ja asiat ovat loksahdelleet kohdalleen. Muistan keskustelleenikin ystävieni kanssa siitä, että kun asiat alkoivat järjestyä niin mukana oli jatkuvasti pelko siitä, milloin asiat alkaa mennä taas huonosti. Pelko esti sen, ettei antanut itselleen lupaa olla onnellinen. Pikkuhiljaa luottamusta kuitenkin alkoi tulla, paistaa se päivä risukasaankin.
Parhaani yritän ja se riittäköön. On helpottavaa antaa itselleen lupa epäonnistumiseen ja nauraa itselleen. Miun kehokaan ei ole täydellinen. Ei sen tarvitsekaan olla, kunhan se olisi mahdollisimman terve ja hyvinvoiva. Joinakin päivinä (tietenkin) haluaisin sen olevan jotain mitä se ei ole, mutta työstän vielä tätä...
Tällä hetkellä koen olevani aidosti onnellinen ja minulla on lupa siihen. Se ei tarkoita sitä, että asiat olisi täydellisesti tai että minä olisin täydellinen. Onneksi. Ja mitä on ollut ne pienet onnen hetket kuluneella viikolla? Vertaistukiviestit ystävän kanssa huonoina päivinä, erittäin onnistunut ratsastuskerta tänään aamupäivällä, uunien lämmittäminen, töissä onnistuminen, hyvät yöunet ja vapaapäivänä herääminen ilman herätyskelloa. Kissan kanssa sohvalla köllöttely telkkarista hömppäsarjoja katsoen. Saran toheloinnille nauraminen ja iloitseminen siitä, että vanha koira intoutuu metsässä leikkimään. A:n kanssa vietetty aika. Olen ollut myös onnellinen siitä, että olen pärjännyt ilman suklaata/muita herkkuja ja syönyt kerrankin hyvin ja terveellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti