torstai 18. syyskuuta 2014

"Hiljaisuus on se alkuaine, josta suuret asiat muovaavat itse itsensä." — Thomas Carlyle

14.9.2014
Tällä viikolla olen harjoitellut olemaan hiljaa. Kaikki lähti viime viikonlopusta kun kävimme A:n kanssa syömässä ja elokuvissa. Käytiin katsomassa Mielensäpahoittaja, suosittelen! Elokuvaa katsoessa olin sanomatta mitään. Keskityin. Nautin. Kuuntelin. Olen käynyt tällä viikolla kamera kädessä kävelemässä metsässä, jättänyt soittamatta puheluita "ihan muuten vaan", ja muutenkin yrittänyt pitää kerrankin turpani kiinni. Kuunnella mitä muilla on sanottavaa. Yleensä puhua pulputan paljon. Liikaakin, kuulemma. Ihan hyvää tämä on tehnyt. Ratsastamassakin tänään olin hiljaa. Ja kappas, keskityin paremmin kun en höpötellyt hevoselle ja noitunut jos jokin asia ei heti sujunut. Tai no höpötin vähän ja noiduin ihan pikkusen. Mutta vain vähän ja pikkusen. 


Juomatauko lenkillä

Muistot kesästä ja Marasta näkyy vielä...
















Kuvaaja ei pysynyt mukana!
Eipä tänne tällä viikolla muuta. Töitä, zumbaa, ratsastusta, kuvaamista, olemista. Lohjennut hammas, omenapiirakkaa, saunomista. Siinäpä sitä. Viikoloppuna luvassa ystävän syntymäpäiväjuhlat ja paljon sosiaalisuutta. Ajattelin mennä sunnuntaina naapuripitäjän pieneen elokuvateatteriin katsomaan Matinea-elokuvan. Ihan yksin ja hiljaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti