"Suurin hyvä, minkä voit tehdä toiselle, ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan. Se on hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen." — Benjamin Disraeli

Mistäkö nyt moinen otsikko? Eilen eräs blogini lukija teki minut todella hyvälle mielelle. Huomasin hänen soittaneen miun työpäivän aikana ja kummastelin tätä, sillä harvoin ollaan puhelimitse yhteyksissä. Hän soitti minulle kertoakseen, että pitää blogistani ja tsemppasi jatkamaan samaa rataa. En edes tiennyt hänen tietävän blogin olemassaolosta. Miten hyvältä ne kannustavat sanat tuntuivatkaan! Pieni teko häneltä, suuri merkitys minulle. Se laittoi miettimään, miten paljon itse kannustan muita heidän eri elämänvaiheissa. Mielessäni mietin, että onpa hieno homma, mutta muistaako sitä sanoa ääneen? Kyllä monesti olen antamassa neuvoja ja etsimässä kehityskohteita. Aika moni nauroi kun kerroin vuoden alussa suunnittelevani polttamisen lopettamista. Kun maaliskuu lähestyi, moni sanoi "no katsotaan miten käy". Toki moni tsemppasikin, mutta koin useimpien epäilevän olenko tosissani. Muistan kun hyvä ystäväni lopetti polttamisen reilu kolme vuotta sitten. Rehellisesti sanottuna en uskonut siihen aluksi pätkääkään, mutta kun huomasin hänen pysyvän päätöksessään, olin hänestä äärettömän ylpeä. Kannustinko häntä silloin, sanoinko sitä ääneen? Muistaakseni en.

Itseluottamuksella on suuri merkitys jokaisen elämässä, mutta mielestäni yhtä tärkeää (jos ei tärkeämpääkin) on tieto siitä, että tukea saa tarvittaessa. Elämää pitää elää itse, mutta se ei tarkoita, että sitä pitäisi elää yksin. Muiden ihmisten tsemppaus auttaa jaksamaan silloin kun väsyttää, muistuttaa miksi tätä tekee silloin kun haluaa unohtaa, puskee eteenpäin silloin kun haluaisi palata alkuun.
Ja viereiseen kuvaan viitaten, tsemppaajat muistuttaa niistä asioista, jotka ei aina ulospäin näy :) 

Joten tsempataan ja kannustetaan toisiamme, muistutetaan toisiamme hyvistä puolistamme! 


Muihin asioihin ja liikkumiseen:
Huonosti nukutun yön jälkeen kiukkuilin töissä, mikään ei huvittanut ja uhosin koko päivän meneväni heti nukkumaan kun vaan kotiin pääsen. Tulin kotiin, aurinko paistoi eikä sitten enää nukuttanut yhtään. Jonkinlainen kiukku kuitenkin oli jäänyt päälle. Vaihtoehtoina olisi purkaa kiukku viattomaan A:han joka tuli töistä tai laittaa lenkkarit jalkaan ja hilppasta metsään koiran kanssa. Valitsin lenkkarit. Päätin hölkätä, silläkin uhalla että lennän jäisillä teillä persaukselleni. En ole koko talveen juoksennellut, ja voi sitä ihmetyksen määrää ensimmäisten askelten jälkeen! Askel on kevyempi kuin koskaan! Kyllä kannatti syksy ja talvi tehdä kyykkyjä, zumbata, pumpata ja jumpata! Jalat tuntui vahvoilta. Puoli tuntia jaksoin, lopetin kun oli vielä hyvä mieli ;). Tervakeuhkotkin pihisi ihan kohtuullisesti. Välillä piti pomppia mättäiden päällä kun oli vettä niin paljon tiellä, mutta se oli ihan kivaa. Sarakin oli iloinen kun edettiin vauhdikkaammin, vaikka se painelikin suurimman osan ajasta ihan omia reittejään ja omia kovempia vauhtejaan. Kylläpä sai pään nollattua työpäivän jäljeltä ja itselleen hyvän mielen! 

Ps. 12 päivää ilman tupakkaa!