maanantai 8. syyskuuta 2014

"Onnellisuus ei ole jotain valmiiksi tehtyä. Se tulee omasta toiminnastasi." - Dalai Lama

Toiminta on taikasana. Tänne susirajalle iski kesällä mieletön matkakuume ja toimintaahan se vaati! Rahaa ei ollut paljoa käytettävissä mutta irtiottoa tarvittiin senkin edestä. Niinpä kävimme elokuussa minilomalla Milanossa A:n kanssa. Lennot maksoi 55€/suunta :) Näin jälkeenpäin voin sanoa, että kyllä kannatti. Matkailu avartaa! Tässäpä lyhyt matkakertomus reissultamme, kuvia tuli otettua paljon, mutten halua tukkia koko blogia niillä :D 

Milano, Italia 20.8.-23.8.2014

Saavuimme Italiaan Ryanairin koneella hieman ennen puolta yötä. Emme päässee laskeutumaan aikataulussa kovan ukkosmyrskyn takia. Voitte uskoa, että kyllä pelotti! Noh, pääsimme kuitenkin turvallisesti Italian maan kamaralle ja Bergamon kentältä mentiin bussilla Milanon keskustaan. Taksi alle ja hotellille nukkumaan. Saavuttuamme oli jo pimeää joten ei ollut mitään havaintoa mihin on tultu eikä sitä oikein edes tajunnut, että ollaan kaukana kotoa. Varasimme lennot ja hotellin Ebookersin kautta, hotellina oli Hotel Sanpi ****. Hotelli ylitti odotuksemme. Yöllä kun saavuimme niin siellä osattiin odottaa meitä, kaikki oli valmiina chek in:iä varten, nimi paperiin, avain käteen ja valtavat hyvänyön toivotukset. Seuraavana aamuna tankattiin hotellin aamiaisella vatsamme täyteen, cappucinot tarjoiltiin pöytiin ja istuttiin hotellin puutarhassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli jo aamulla yli +20! Lähdettiin sitten kävelemään kohti Milanon keskustaa. Ihanaa kun ei ollut aikatauluja tai kiirettä mihinkään. 

Keskustaan päästyämme menimme ensin ihailemaan Duomoa, jonka ympärille keskusta on rakentunut. Kävimme myös Duomon katolla josta näkyi upeasti koko kaupunki. Päivä kului nopeasti ikkunashoppaillen Pradaa, Guccia, Louis Vuittonia... ja tietenkin syöden pizzaa ja gelatoa (eli jäätelöä). Italia on kuuluisa jäätelöstään ja todellakin se on HYVÄÄ.

Upea Duomo
Katolla oli hienot Duomon vartijat Milanon yllä!


Keskustaan käveltiin ihanan puiston läpi. Paikalliset uittivat koiriaan suihkulähteissä :D


Seuraavana aamuna päätettiin lähteä katsomaan muutakin Italiaa kuin suurkaupunkia joten kävelimme rautatieasemalle ja ostimme junaliput Comon kaupunkiin josta olin aiemmin lukenut kehuja. Matka uudella pikajunalla kesti reilun 30min ja maksoi 4€. Junasta ulos hypättyämme ymmärsimme heti miksi paikka on kehuttu. Näimme upeita vuoria ja lähdimme kävelemään kohti rantaa. Rantaan päästyämme näimme rantakadut täynnä kahviloita, rinteet täynnä huviloita ja laiturit täynnä veneitä. "Onneksi tultiin tänne" taisi olla päivän sanotuin lause. Se paikka oli täydellinen paratiisi. Kävelimme rantaa pitkin, söimme ja ihastelimme. Tietenkään kuvista ei näe paikan ihanuutta samalla tavalla, mutta uskokaa, se oli ihana paikka. 









Jäätelöbaareja oli lähes joka nurkalla, me like!
Comolla :)




Comon rautatieasema jossa oli kaksi raidetta :)

Nyt tiedän miltä Paninin pitää maistua, ei voi verrata Suomesta saataviin :D

Italiassa on oma kuohuviini Prosecco, sitä kävimme iltaisin siemailemassa Hotellin puutarhassa. Hotellin vastapäätä oli aito Italialainen hieno perheravintola ja ruoka siellä oli todella ihanaa. Illallinen alku-,pää- ja jälkiruokineen + juomineen maksoi 20€/hlö. Parasta ravintolassa oli kuitenkin tunnelma.

Kaiken kaikkiaan reissumme oli enemmän kuin onnistunut. Tuntui kun olisimme olleet pitempäänkin poissa kotoa, niin paljon ehdittiin parissa päivässä nähdä. Vettä satoi kerran, lähtöaamuna. Se olikin hyvä syy nukkua pitkään ja aamupalan jälkeen käydä vaahtokylvyssä. Lämmintä oli päivisin yli +25. Oli ihanaa olla kahdestaan, ja A:n kanssa on kyllä ihan huippua matkustaa. Mietittiin, että kannattaisi useamminkin lähteä tuonne pariksi päiväksi ihan vaan syömään hyvin ja nauttimaan lämmöstä! Edullistakin siellä on, mitä nyt keskustan turistiravintoloissa hinnat on kalliita, mutta vähänkin syrjemmässä syö hyvin ja edullisesti. Ja junalla liikkumista suosittelen ehdottomasti! 
Illallisravintola joka oli meidän tullessa lähes tyhjä mutta 15 min päästä aivan täynnä! Mentiin siis hyvään aikaan :)





Mmmmmmmm......!

1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia, vaikuttaa että teillä oli ihana reissu! :)

    Matkoilla ollessa kannattaa aina poiketa muuallakin kuin ainoastaan suurkaupungeissa, niin voi tutustua paremmin maan "oikeaan" kulttuuriin. Samalla voi löytää vaikka minkälaisia upeita paikkoja joista ei tiennytkään, niin kuin teille reissulla kävi.

    P.S. Sait juuri uuden lukijan, tosi kiva blogi sulla! :)

    Yst. Minna
    http://eterna--primavera.blogspot.fi/

    VastaaPoista