tiistai 5. elokuuta 2014

"Kun unohdamme kiireen, alamme muistaa asioita, jotka olemme kiireessämme unohtaneet." - Paula Sainio

Nyt on loma. Viime viikko pakotti minut pysähtymään ja nöyrtymään. Asiat eivät aina mene niinkuin minä olen suunnitellut, mutta ne varmasti menee niinkuin ne on tarkoitettu menevän. Viikonloppu oli lähes täydellinen. Ystäväpariskunta tuli meille yökylään lauantaina ja ohjelmassa oli hyvää ruokaa, mölkkyä, saunomista, uimista, rentoutumista. Viriteltiin ulos vanha ja iso cd-soitin ja päivä + ilta kuunneltiin ysäreitä ulkona! Parasta <3
Kissatkin olivat innokkaita mölkyn pelaajia!

 
Hieno musiikkiviritelmä :D

Sunnuntaina väsytti ja päivä menikin aika pitkälle nukkuessa. Illalla olin yhä väsynyt, mutta ajattelin silti käydä ratsastamassa Maralla. Ei olisi pitänyt. Maralla oli huono päivä + minä väsynyt = hermot paloi molemmilla. Tarkoitus oli lähteä maastoon, mutta lopputulemana ratsastin pihan ympäri noin 5 minuuttia, riisuin hepan ja pistin sen tarhaan. Hevosta varustaessa meni yli puoli tuntia. Juu ei näin. Maralla oli niin paljon "pöllöenergiaa", pihalla silmille hyppi näkymättömät peikot ja ilmeisesti metsän reunassa huuteli menninkäiset hevoskielellä hävyttömyyksiä, joten minulle tuli tunne, kuin olisin istunut ruutitynnyrin päällä joka sinkoaa altani hetkenä minä hyvänsä. En halunnut ottaa riskiä tippumisesta joten koin parhaaksi tulla alas. 

Eilen kävin ratsastamassa tunnin aidatulla alueella ja Marakin rentoutui puolen tunnin jälkeen. Tänään illalla uudestaan. Ilmeisesti ratsastustauko oli liian pitkä sekä minulle, että hevoselle. Torstaina on vuorossa juoksuttamista, jossa Mara paljastui ihan mestariksi. Perjantaina tosiaan kokeiltiin juoksuttamista ja Marahan on selvästikin harrastanut lajia ennenkin. Juoksutus tapahtui pelkällä riimulla ja juoksutusraippaa ei todellakaan tarvinnut pitää edes kädessä. Juoksutuksen jälkeen hyppäsin selkään ja ratsastin ilman satulaa ja suitsia! Ohjat laitettiin riimuun kiinni. Oli aika hieno tunne, en ole koskaan aiemmin moista kokeillut. Ilman satulaa ratsastaminen ei ollutkaan niin hankalaa kuin ajattelin. Ei oo ihan vähään aikaan meikäläisellä ollut niin leveää hymyä kun selästä alas tullessani! Mie pysyin kyydissä! 

Urmaksen kanssa lomalla <3
Eilen pääsin todella lomafiilikseen kun menin päivällä pariksi tunniksi ulos aurinkoon lukemaan lehtiä. Tämä viikko olkoon hemmotteluviikko, sillä aion käydä myös kaupungilla shoppailemassa ja perjantaiksi varasin kampaaja-ajan. Olen harjoitellut uuden puhelimen käyttöä ja vaikka se onkin hankalaa niin on tuo älypuhelin myös hyödyllinen. Latasin siihen eilen Juokse 10- sovelluksen jonka löysin Fit-lehden sivuilta. Ohjelma valmentaa juoksemaan 10km 12 viikossa. Ajattelin kokeilla sitä, tämän päivän treenin kävin aamulla tekemässä Saran kanssa. Sovelluksessa on jokaiselle päivälle ohjelma, joko juoksutreeni, muu treeni tai lepo. Muu treeni on sitten eritelty esim. lihaskuntotreeni, pyöräily tms. En ole koskaan ennen tehnyt minkään ohjelman mukana, niin tämä vaikutti hyvältä aloittelijalle. En kyllä tiedä miten tehokasta on, jos heti lenkiltä kotiin tultua ottaa pari palaa pannaria mansikkahillolla ja kermavaahdolla... ;) Mutta nyt on loma!


Otsikkoon viitaten, kaikessa kiireessäni olin unohtanut juoksutavoitteeni! Nyt on onneksi aikaa miettiä ja laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Syksyihmisenä nautin siitä, että iltaisin on pimeää ja viikonloppuna laitettiin ensimmäistä kertaa lyhdyt palamaan.



Viikonlopun vieraat juhlistivat 1. hääpäiväänsä ja otettiin sitten rannassa parit hääpäiväkuvatkin. Samalla minä sain harjoitella ihmisten kuvaamista, aika eläinpainotteista on ollut tähän saakka. Loppuun pari kuvaa heistä ja muutama kuva viikonlopulta.


Pannukahvit saunan päälle, nam!
Retkieväät rantaan, helteillä nestepainotteista ;) myös skumppapullo mahtui kyytiin. Huom. tupakat eivät menneet minun keuhkoihin! :)



Taustalla loimottaa pallogrilli :)























Maalaiset toivottaa hyvää kesää jatkoa lukijoille ;)

2 kommenttia:

  1. Mukavia lomakuulumisia!

    Kiitos Juokse 10-sovellus vinkistä. Täytyypä ladata itsellekin. Olen joskus juossut ahkerastikin, mutta tänä vuonna on jäänyt täysin ja koko ajan on ollut ajatuksissa lähteä uudelleen liikkeelle juosten, mutta...jotenkin on jäänyt. Jospa tuo sovellus saattaisi minut alkuun. Kirjoita jossain vaiheessa miten sun lenkit etenee, jos multa on jäänyt, niin ehkäpä saan tsempattua itseni uuteen nousuun :).

    Ihanaa hemmotteluviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Olepa hyvä vinkistä Elina! Vielä on tuntunut treenit hyvältä, pitää tosiaan tehdä ihan oma kirjoitus niistä kunhan nyt nään kestääkö tämä innostus... ;) Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista