"Jos sinulla olisi ystävä, joka puhuisi sinulle samalla tavalla kuin sinä joskus puhut itsellesi, pyörisitkö pitkään sellaisen tyypin kanssa?" - Rob Bremer

Otsikon sitaatti puhutteli erityisen paljon. Olen nimittäin puhunut itselleni negatiiviseen sävyyn jo pitkään, eikä se ole johtanut mihinkään. Joten ehkäpä on aika muuttaa äänensävyä.

Viime viikko oli lomaviikko, joka meinasi mennä mönkään, kun perheen 2.5-vuotiaalle nousi kuume päivää ennen Helsinkiin lähtöä. Taas oltiin tilanteessa, jossa asiat eivät menneet miten minä olin suunnitellut. Piti perua reissu Hoplopiin ystävien kanssa. Ärsytti ja suututti. Mutta siitä selvittiin ja reissuun päästiin. Junamatka kahdestaan uhmaikäisen kanssa meni yllättävän helposti. Ja Hoplopiin päästiin reissun jälkeen. Kylläpä loma tekikin hyvää.

Liikunnan lisääminen arkeen on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen innostunut tavoitteellisesta lenkkeilystä vaikka vauhti onkin vielä surkean hidas. Ajattelin, että aloitan peruskunnon lisäämisestä ja aluksi vain kävelen lenkkejä. Selasin facebookissa yhtä juoksemiseen liittyvää foorumia ja sieltä yksi kommentti jäi kuitenkin mietityttämään: 
"jotkut haluaisivat, toiset aikovat...mutta vain se joka juoksee, juoksee.". 
Ja niin minäkin sitten tein. Helsingissä ollessa lainasin siskon lenkkikamoja ja kävin lenkillä. Siellähän oli sulat jalkakäytävät ja nollakeli, lähes keväinen sää. Alamäet hölkkäsin ja pystyin siihen. 
Kotiin tultua kävin lenkillä ja hölkkäsin kaksi aurauskepin väliä ja kävelin yhden. Hölkkäsin taas kaksi väliä ja kävelin yhden. Ensimmäiset juoksupätkät tuntui ihan hirveiltä. Siis aivan kauheilta. Ei tästä hittolainen tule mitään. Mutta sitkeästi jatkoin ja loppulenkistä kävi mielessä jo ajatus, että kyllähän tässä juoksisi pidemmätkin pätkät. Mutta maltoin onneksi mieleni enkä ahnehtinut. Lenkin pituus oli 5km ja aikaa siihen meni 41 minuuttia. Ja tie oli tasaista. Ilmeisesti menin tarpeeksi rauhallisesti, kun vatsaan ei pistänyt kertaakaan eikä mihinkään sattunut. Aiempien vuosien takaa on jäänyt muistijälkiä em. vaivoista. Seuraavana päivänä kävin palauttavalla kävelylenkillä, johon kuului kuitenkin jyrkän mäen kiipeäminen.

Lenkin jälkeen tulee hyvä olo, mutta toisaalta mielessä pyörii silloin myös ajatus: Miten hitossa koskaan jaksan juosta 10 kilometriä, ilman että välillä tarvitsee kävellä?!

Olen ajatellut mennä viikot seuraavanlaisella treenaamisella: 
1krt/vko zumba  
1krt/vko ratsastus
2krt/vko juoksu/kävely
1krt/vko lihaskunto
 2krt/vko vapaa

Aamulenkillä maanantaina. Metsällä on ihmeen rauhoittava voima!

Jos jostain syystä zumba tai ratsastus jää välistä niin sitten voi lenkkien määrää lisätä. 2 vapaata päivää viikossa on ihan ehdoton, vaikka miten tekisi mieli treenailla. Palautuminen on ihan yhtä tärkeää, kuin treenaaminenkin. Hassua puhua treenaamisesta, kun käytännössä kyse on rapakunnon kohottamisesta. Mutta kyllähän treenaaminen kuulostaa paljon hienommalta, eikö ;). Zumba ja ratsastus ovat lajeina sellaisia, että syke nousee ja hengästyn, mutta eri lihakset pääsee töissä kuin juoksussa. Eli hyvää vaihtelua siis.

Haluan edelleen olla tarkka siitä, ettei liikunta ole pois minun ja perheen yhteisestä ajasta. Joten lenkillä käyn iltavuoropäivinä kun poika pitää viedä kuitenkin aiemmin hoitoon, lihaskuntoa teen illalla pojan mentyä nukkumaan, ratsastamassa käyn viikonloppuna pojan päiväunien aikaan jne. Ja kyse on kuitenkin vain 1-2h kerrallaan. 

Se on muuten jännä juttu, että kun liikkuu enemmän niin tulee syötyä myös paremmin. Ei voi syödä ihan miten sattuu, kun sitten liikunta tuntuu raskaammalta. Vettäkin tulee juotua enemmän. Nice. 

Välillä itseäni ihan naurattaa tämä intoiluni 10 kilometrin juoksusta. Ihan kuin olisin jollekin maratonille treenaamassa. Mutta minulle tämä on varmaan yhtä iso juttu. Jos tällä hetkellä jaksaa juosta 1km putkeen, niin kyllähän tuo tavoite aika älyttömältä kuulostaa. Mutta uskon itseeni ja siihen, että pystyn tähän! 

Nyt innostusta hidastaa talviflunssa jota osasin odottaa. Flunssa on iskenyt AINA, kun olen lisännyt liikuntaa tai katsonut tarkemmin syömisiäni. AINA 1-2 viikon sisään. Kenties elimistö puhdistuu entisestä? 

Tänään työnohjauksessa oli puhetta stressistä ja saimme arvioida omia "stressifaktoreita" eli osa-alueita joista stressaannumme eniten. Ilokseni huomasin, että stressitasot itselläni nousee enemmänkin omasta toiminnastani kuin esim. ihmissuhteista tai työstä. Eli sehän tarkoittaa sitä, että itse voin vaikuttaa niihin asioihin.


Ps. painokin on lähtenyt tippumaan, kas kummaa vaikka olen muutaman suklaapatukankin tässä syönyt. 

Onko teillä ollut mahdottomalta tuntuvia tavoitteita?