torstai 16. maaliskuuta 2017

"Seuraavana keväänä minun on herättävä ennen muita. Silloin saa olla hetken rauhassa ja tehdä mitä haluaa." -Muumimamma

Kevät on jo pitkällä, ja minä haahuilen ja ihmettelen. Tuntuu, että itsellä ei ole elämän kulkuun mitään kontrollia. Onneksi järki sanoo, ettei tuo tunne ole todellinen. Joskus vaan tapahtuu asioita joihin ei voi itse vaikuttaa. Ja silloin tekee mieli huutaa "miksi kaiken pitää aina muuttuaaaaaaa...". Muutosvastaisena ihmisenä on melkoisen raskasta elellä. Itsepintaisesti kuitenkin pidän siitä kiinni. Tässä on ollut oikeasti ihan hyvää aikaa ja olen taas tehnyt asioita, joista saan energiaa ja voimaa arkeen. 
Taas mentiin, monen kuukauden tauon jälkeen. 

Sairastuvalta loman alusta...
"Ara pipi!" "Kontta hoitaa" <3
Hankiratsastusta, lenkkeilyä, leikkiä lapsen kanssa ja opintojen aloitusta. Kehittymistä työntekijänä. Ystävien tapaamista. Nukkumista. Tulevaisuuden suunnittelemista. Kylläpä kuulostaa taas hienolta. Noh, kyllähän tuolta pilvilinnoista tultiin ryminällä alas. Jäin lomalle, sairastuttiin pojan kanssa räkäflunssaan. Juuri kun alkoi tuntua, että tästä selvitään niin meidän rakas Sara-vanhus sai
sairaskohtauksen ja muutaman päivän ajan luultiin, että joudutaan rakas päästämään jatkamaan matkaa koirien taivaaseen. Voi sitä surun ja itkun määrää. Vielä ei onneksi ollut Saran aika lähteä, vaan uskomattomasti koira piristyi ja tänään, viikko kohtauksesta, käytiin lähes tunnin lenkillä. Tuli taas pysäytys ja muistutus siitä, että elämä on tässä hetkessä eikä koskaan voi tietää, milloin se päättyy. 

Ajattelin aloittaa valokuvauksen uudestaan. Muutaman viikon sisällä minun pitäisi olla töissä kameran toisella puolella ja ajatus kauhistuttaa. Mutta mukavuusalueen ulkopuolelle pitäisi mennä. Joka kevät iskee uudistusvimma, joten ehkä tämä voisi olla pään sisällön uudistamista? Tiedättehän sen uudistusvimman, kun pitää uudistaa sisustus, hiustyyli, harrastukset, jne. Se mikä iskee aina keväisin, kun aurinko paistaa lapsen lähmimistä ikkunoista sisään ja näyttää talven aikana kertyneen pölyn ja peilistä näkyy se 10cm mittainen  harmaa tyvikasvu ja tummat silmän aluset? Vai olenko muka ainoa keneen se iskee? Siihen muuten kuuluu se, että aletaan syömään taas vitamiineja. Heitin just viime keväänä ostamani monivitamiinit roskiin, kun niistä oli päiväys mennyt joulukuussa... ja tänään ostin uudet taas tilalle. 
uusi tukka!

Ensi viikolla pääsen kokemaan taas jotain uutta. Lähden Helsinkiin juhliin ja miesväki jää kotiin. Pyysin kyllä mukaan, mutta eivät halunneet lähteä. Joten menen yksin. Lauantaina lähtö klo 6.00, paluu seuraavana päivänä klo 18.00. Juhlista lisää myöhemmin, mutta sen verran voin kertoa, että pääsen treenaamaan valokuvausta ahkerasti ja ihanat juhlat on tiedossa. Juhlien jälkeen päästäänkin siihen uuteen asiaan. Menen yksin hotelliin! Ei ole tullut koskaan aiemmin oltua hotellissa yksin, ja odotan kyllä innolla. Mitäkö odotan, no nukkumista tietenkin! Ja aamupalaa! Pitää kyllä antaa itselle kiitosta, että ennen en uskaltanut mitään tehdä yksin. En käydä leffassa, salilla, tai missään. Aina piti olla kaveri kaikkeen. Sitten kun vaan teki asioita, niin huomasi ettei aina välttämättä tarvitsekaan toista. Ja minä olen parisuhteessa sellainen, että tarvitsen välillä välimatkaa toisesta. Eikä tätä kannata käsittää väärin, tuo mies on todella rakas ja ihanaa on tehdä hänen kanssa asioita yhdessä. Ja todella paljon tehdäänkin. Mutta on se välillä virkistävää olla hetki erossakin. 

Se muuten tuli taas yksi vuosi täyteen tupakoimattomuutta! 3 vuotta jo! Huimaa. Silloin tämä kirjoittaminenkin alkoi. Ja vieläkin tulee hetkiä, kun tupakka käy mielessä. Viimeksi viime viikolla, kun oltiin viemässä koiraa eläinlääkäriin ja mietittiin, että tullaanko sieltä ilman koiraa takaisin. Tulin sieltä koiran ja suklaalevyn kanssa takaisin. 

Hankiainen kesti kivasti poikaa...äitiä ei kestänyt! 
Meillä muuten asuu nykyään poika 1v 8kk, joka puhua pulpattaa niin paljon että välillä korvissa soi. Ja miten toinen onkin niin innoissaan omasta puheestaan! Kuulen usein omaa puhettani ja käyttäytymistäni pojan äänessä. Ainakin kovin tomerasti se käskee "aRA TÄNNE!" kun pyytää koiraa luokseen... ihan hyvä, että tänne on ilmestynyt tuollainen pieni peili, mistä omaa käytöstä voi havannoida :D ja voi pientä miestä, kun kaikki pitää tehdä ITE. Ihan kaikki. "Ite hampaat!" "Ite ruokaa!" "Ite kattoo"... toinen on olevinaan niin iso, vaikkei edes kahta vuotta ole täällä tepsuttanut. Syliä ja haleja onkin jaeltu paljon, kun välillä taitaa itseäänkin kauhistuttaa oma kasvuvauhti. 
Sara täytti 13v eilen, olen onnellinen <3










Voikaa hyvin ja halatkaa läheisiännne, uudistakaa jos sille on tarvetta, nauttikaa olemassa olevasta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti