"Kiireessä on se paha puoli, että se vie paljon aikaa." - G. K. Chesterton

Töitä, zumbaa, Poweri-jumppaa, ratsastusta väh. 2x/vko, uunien lämmitystä, koiran lenkitystä. Lähes joka viikonloppu ollut töissä (4/6), ykkösvapaitakin sattunut ihan kiitettävästi. Lisäksi teen vapaa-ajalla lisäopintoja verkkokurssin muodossa. Tässähän tämä elämä on pyörinyt omalla painollaan ja aika mukavasti on mennyt. Aika vaan ei ole riittänyt blogin kirjoittamiseen ja olenkin miettinyt laittavani sen hetkeksi tauolle. Saa nähdä. 

Onnistumisen kokemuksia on viime aikoina tullut erityisesti hevosten kanssa touhutessa. Maran kanssa tehtiin eräänlaisia luottamusharjoituksia viime viikolla. Olin lähdössä ratsastamaan kun tallille tuli uusi hevonen. Marallahan meni pasmat ihan sekaisin, "tunkeilija!!". Yleensä niin rauhallinen heppa keräsi sen verran kierroksia, etten mennyt selkään vaan päästiin Maran purkamaan virtaa kentälle ihan yksinään. Hetken päästä menin itse kentälle ja odotin. Mara oli huolissaan tarhassa olevista tammoista, uhkaako uusi hevonen niitä? Se ravaili levottomana ympäri kenttää. Muutaman minuutin päästä hevonen kuitenkin tuli luokseni ja laittoi pään olkapäälleni ja huokaisi. Turva. Tehtiin erinäisiä harjoituksia joista ei tässä sen enempää, mutta lopputulos oli se, että kävelin kenttää ympäri ja hevonen käveli metrin päässä perässäni. Enkä pitänyt siitä kiinni, en käskenyt sitä. Kiemurtelin, tein isoja ympyröitä, pysähtelin. Hevonen teki perässä. Lähdin juoksemaan, heppa lähti myös ravaamaan takanani. Oli aika mahtava tunne luottaa siihen, että tuo 500kg painava eläin tulee perässäni, ei tule niskaani tai kiilaa rinnalle ja potkaise. Ja ennen kaikkea, se halusi tehdä niin! Olisihan se voinut vaan seistä möllöttää tai juosta jotain omia reittejään. Mara on paras <3

Urmas <3

Kotona olen ehtinyt käydä välillä pyörähtämässä ja onnea on tuonut uusi pyykinpesukone! Miten paljon helpommaksi elämä muuttui kun ei tarvitse enää tapella vanhan rakkineen kanssa :) ...vastapainoksi A huomasi eilen leivinuunin päälle tippuvan vettä katosta piipun juuresta. Tänään A sitten pellitti kattoa koko päivän ja nyt sieltä ei enää tule vettä sisään. Tässä olisi ollut kaikki elementit meikäläisen hermoromahdukseen, mutta illalla kun tulin kotiin ja A tästä tilanteesta kertoi niin en edes ärsyyntynyt. Minkäs näille mahtaa, kyllä me tiedettiin kun vanha talo ostettiin, että tällaista tulee vastaan. Meinattiin jo kuluneena kesänä teettää kattoremontti mutta päätettiin siirtää sitä. Tämä nyt ratkaisi sen, että ensi kesänä tuo katto pitää aukaista ja katsoa ehtikö vahinkoa tulla paljonkin. Samalla sitten laitetaan toisellekin puolelle taloa uusi katto ja uudet eristeet sinnekin. Onni onnettomuudessa, että tuo vuotokohta oli talon "uudella" puolella jossa kattoala on pienempi ja vuotokohta oli helposti havaittavissa. 

Kaksi työpäivää jäljellä, sitten olisikin 9 päivän ero työpaikalle. Haaveena olisi, että ehtisin nähdä viikon aikana ystäviä. Tai edes soittaa heille ja kysyä mitä kuuluu.  Ainakin tulevana lauantaina nähdään ystäviä kun hurruutellaan savvoon Kuopijjoon käymmään! :) Varmaankin lähestyvä loma tuo erityisesti hyvää mieltä, viime viikolla olin taas äkäinen kun ampiainen ja otin kaikkien sanomiset, eleet ym. henkilökohtaisena loukkauksena :D Nyt ihan naurattaa kun mietin. Mitää erityistä syytä äksyilylle ei ollut (en tunnusta, että olisi aina tiettyyn aikaan kuukaudesta tällaisia kiukkuilukohtauksia...mutta saattoihan se vaikuttaa ;)) Keinoina kiukusta pääsemiseen oli zumba, ratsastus ja jumppaaminen. Zumbassakin aluksi ärsytti kun ohjaaja oli liian pirteä (?!) ja vaikka mitä. Onneksi luovutin ensimmäisen 20min jälkeen ja lopputunnin aikana kiukkukin pääsi purkautumaan. Mutta kyllä sitä pitää ihmisen välillä tehdä elämä itselleen hankalaksi. 

Sara ja egonsa kokoinen keppi mukana lenkillä! ;)

Alan muistuttamaan noita meidän kissoja. Kesän ne touhusi ja höyrysi menemään, mutta kun tuli pakkasta, kylmää ja sadetta niin ne vaan nukkuu. Välillä ne ottaa jonkun spurtin ja sitten voikin taas nukkua melkein vuorokauden. Aurinko ei ole paistanut täällä moneen päivään niin toki sekin vaikuttaa jaksamiseen. Mutta tänäänkin heräsin vapaapäivänä klo 9, klo 12 olin ratsastamassa ja iltapäivästä käytiin vielä A:n ja Saran kanssa lenkillä. Ei se tähän väsymykseen vaikuttanut mitenkään, mutta kävinpähän kuitenkin liikkumassa ja ulkoilemassa, hyvä minä! Saran kanssa lenkkeilyjä on nyt helpottamassa valjaat joista lähtee joustohihna kiinni minun vyötärölle. On muuten mukavan tuntuinen selälle se kapistus joka tulee miun ympärille ja kädet saa vapaaksi! 


Mitkä on teidän parhaat väsymyksen ja kiireen ehkäisykeinot?