tiistai 1. heinäkuuta 2014

"Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta uudelleen, eikä koskaan ole liian myöhäistä olla onnellinen." - Jane Fonda

Mara muutti naapuriin viime viikon lopulla. Muutaman päivän on totutellut ja eilen kävin ensimmäistä kertaa ratsastamassa omilla "kulmilla". Lähdin siis suoraan käyntilenkille metsään ja hätähän siinä meinasi toiselle tulla. Muut kavioeläimet kun sattuivat jäämään tallille. Ei vaan aiemmin ole toisten perään hätäillyt, mutta uudessa paikassa on ilmeisesti uudet kuviot. Rentouttava meidän metsälenkki ei ollut, mutta käyntiä mentiin vaikka toisella olikin hirmuinen kiire ja uudessa metsässä lymysi kaikenlaisia peikkoja säikyttelemässä, kuten vesilätäköitä joista näkyi oma kuva... Huoh. Pöljä hevonen. Tänään sitten kesälomaa viettävät tytöt ratsastivat aitauksessa ja kyllä se siinä kulki ihan rennosti. Kävin pikaisesti itsekin lopuksi selässä, hyvä siitä tulee. Torstaina käydään uudestaan ihmettelemässä metsiä. Mutta tuntuipa eilen oudolta ratsastaa noilla teillä missä oon nyt pari vuotta kävellyt. Ihan uskomatonta, että aiemmin ollut ajatus "voi miten ihana täällä olisi ratsastaa" on nyt käynyt toteen. 
Uuteen tallikaveriin tutustumista.

Ruokavalion muutos sai minuun taas uutta virtaa. Mikähän ihme siinä on, että vaikka tietää olon huononevan makean myötä niin silti lipsuu taas epäterveellisiin ruokailuihin? Miehän oon siistiny miun ruokavaliota parin vuoden aikana jo monta kertaa, miksi se piti tehdä taas? Missä välissä se lähti lapasesta? En ymmärrä :D Joka tapauksessa, nukun taas hyvin, oon jaksanut käydä juoksemassa yhdessä A:n kanssa, ratsastanut 3 kertaa viikossa, tehnyt välillä lihaskuntoharjoituksiakin ja töissä on taas jaksanut ihan eri tavalla, eli ruokavalio vaikuttaa myös korvien väliin. Oon jotenkin ollut taas paremmalla tuulella. Ja suklaan himo on ihan valtava. Mutta olkoon. Salilla en ole käynyt aikoihin ja nyt kynnys sinne menemiseen on kasvanut ihan älyttömän korkeaksi...

Edelleen smoothie-twister surraa tässä talossa ahkerasti, proteiinilettujen taikina surahtaa siinä näppärästi ja rahkat sisällytän smoothieisiin. En edelleenkään voi sietää rahkaa muuten. Töihin on kätevä ottaa smoothie mukaan ja juoda se iltapäivällä, jolloin ei välttämättä ole aikaa istahtaa lusikoimaan rahkaa niin sen voi juoda vaikka vauhdissa :D Uusin kokeilu smoothiessa on Alpron Mantelimaito (joka nimestään huolimatta on maidoton). Se on kyllä sellainen herkku, että juon sitä ihan tavallisen rasvattoman maidon sijaan.  Maitoon verrattuna siinä on himpun verran vähemmän proteiinia, mutta muuten se ei ravintoarvoiltaan normaalista maidosta poikkea. Paitsi, sen sisältämät rasvat on terveellisiä normaalin maidon tyydyttyneiden rasvojen sijaan. Ja koska mie en onneksi oo oppinut laskemaan hiilareita, kaloreita tai proteiineja niin uskon nyt vaan siihen, että paremmat rasvat tekee siitä miulle parempaa :)

Viimeisin smoothie resepti on siis ollut:

Rasvaton maitorahka 1 prk
1.5-2 dl mantelimaitoa
marjoja 100g (mustikat/mustaherukat/mansikat, kaikki käy)
(banaani)

Jos iltapalaksi sen haluaa niin sekaan voi sotkea vehnäleseitä :)

Viikonloppuna tuli täyteen 4 kk tupakoimatonta aikaa! En vieläkään tahdo uskoa sitä, mutta niin se vaan on. Tänään A:n kanssa mietittiin, että rahaa on säästynyt ihan älyttömästi ja lenkillä pystytään jopa keskustelemaan kun ei tarvitse keuhkokapasiteetin olla niin äärirajoilla :D Muutokset alkaa nyt näkyä. Ihossakin näkyy se, että 10 vuoden nikotiinivarasto puskee ulos. Naama kukkii kuin teini-iässä konsanaan. Yritän kyllä juoda paljon vettä, mutta se on ihan älyttömän hankalaa! Se on nyt tämän kesän tavoite: opettelen juomaan tarpeeksi vettä. 

Mitä tavoitteita teillä on tälle kesälle? Vai jätättekö tavoitteet syksyyn?

2 kommenttia:

  1. Ihan ekana: MILLOIN MIE SAAN TULLA HEPPAA RAPSUTTAMAAN?!?!? :D 1,5 viikon päästä alkaa kesäloma :P

    Uaah, sokeri koukuttaa. Se on PALJON pahempi kuin tupakka! Siitä kamalasta sokerihimosta, kun eroon pääsis oisin tyytyväinen.

    Tän kesän tavoite. Oppia (taas) istumaan harjoitusravissa ja kasvatella lihasmassaa :D Niin ja nähdä sinuu useemmin <3

    VastaaPoista
  2. Milloin vaan Rouva Kokkoselle sopii niin tervetuloa:) Täällä alkaa kolmen viikon päästä kesäloma :) Noissa kahdessa ekassa tavoitteessa en osaa sinuu auttaa, mutta viimeseen voin jotenkin varmaan vaikuttaa <3 ja onhan se yks reissu nyt jo sovittu!

    VastaaPoista