lauantai 24. toukokuuta 2014

"Paras tapa varmistaa tuleva onnellisuutensa on olla tänään juuri niin onnellinen kuin suinkin on mahdollista." - Charles W. Eliot

"Kesän hauskimmat päivät eivät ole niitä, joina tapahtuu jotakin hienoa tai jännittävää, vaan niitä, joina koetaan pieniä onnen hetkiä ja jotka soljuvat yksitellen, mutkattomasti kuin helmet nauhaan." - Elana Lindquist 

Voi mikä kesän alku. Perjantai-iltana kävin ratsastamassa rauhallista köpöttelyä pitkin hiekkateitä, linnut lauloi, ilta-aurinko paistoi ja hevonen kantoi koivun oksaa suupielessään... maalaisromantiikkaa parhaimmillaan :) Tänään hellepäivää vietettiin kotosalla ja saatiin vieraaksi Satu kahden englanninspringerspanielin kanssa. Koirat pääsi uimaan ja Satun kanssa päästiin vaihtamaan kuulumisia :). Kesän kunniaksi tein aamupäivällä raparperipiirakkaa, kahviteltiin helteessä ulkona ja siitä hyvästä miulta sitten paloi olkapäät ja niska... mutta ei sitä tajunnut niskaa miettiä ja aikakin meni kuin siivillä hyvässä seurassa. Myöhemmin päivällä lähdin vielä uudestaan rantaan ja kävin uimassa ilman saunaa! Veden lämpötilakin oli noussut jo 20 asteeseen niin mikäs siinä oli polskutellessa. Uintireissun jälkeen grillailtiin A:n kanssa ja katsottiin Suomen peliä. Voisin sanoa, että melkoisen rentouttava vapaapäivä ollut. 

Uljas, Manu,       (hajurako)               Sara ;)

Sara ei oikein lämmennyt nuorelle miehelle...
Tässä välissä pitää mainostaa Satun blogia Project....ME! (avautuu nimeä klikkaamalla), itse olen siihen ihan addiktoitunut :)

Tänään on ollut myös aihetta juhlaan, sillä tänään tuli 3kk täyteen ilman tupakkaa! 3 kuukautta! Minä, joka ennen en pystynyt olemaan kahta tuntia ilman tupakkaa, joka ei olevinaan selvinnyt mistään vastoinkäymisestä tai onnistumisesta ilman tupakkaa, joka ei saanut päiväänsä käyntiin ilman tupakkaa, joka oli täysin riippuvainen tupakasta, olen elänyt normaalia elämää 3 kuukautta ILMAN TUPAKKAA! Kyllä tää antaa ehdottomasti lisää itseluottamusta ja sitä olenkin viime vuodet kaipaillut :) 

Vaikka välillä onkin ollut hankalaa, sitä en kiellä, niin siltikään en vaihtaisi tätä kevättä pois. Aika paljon on saanut tutkiskella itseään erinäisissä tilanteissa kun ei ole voinut paeta omia tunteitaan tai vaikeita hetkiä sinne tupakalle. 

Ja nyt tähän loppuun muuttuukin päivityksen sisältö, sillä kävin just ulkona katsomassa näkyykö kissoja. Valtsu kyhjötti jotenkin hassusti liiterin ovella, menin hakemaan sitä ja huomasin toisen etujalan olevan turvoksissa. Soitto päivystävälle eläinlääkärille ja hän oli menossa kotikäynnille, klinikalle päästään vasta kahden tunnin päästä. Niin muuttui tämä päivä ja ilta, kello on nyt 23.15, ja huoli on kova :( 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti